Perustaja sonja

Anonyymius

Omavalintainen

Medioita voi lisätä

Moderaattorit

Perustettu 30.06.2017 14:38:24 Jäseniä 8 244 Vierailuja 1 641 Ketjuja 89 Viestejä 2 773 Medioita 5

Ilmoituksia ja keskustelua sivustosta

7evill

31.05.2020 10:35:22
Jumalan torni liittyy erääseen novelliini, jonka kirjoitin englanniksi. Liitän tähän saatteeksi tarinan tätä varsinaista paikkaa koskevat osat. Ne eivät ole tarpeellisia tämän "mitä tapahtui ja miksi" - kertomuksen ymmärtämiseksi, mutta taustoittavat "Far Fetched" - maailmaa.

Linkitän alkuperäisen langan ja jatkan elävän tarinan päivittämistä tässä ketjussa. Kommentointi ja kritiikki enemmän kuin tervetullutta. no niin, enköhän saanut tuolla arvostelijat pelästymään =)

Kiitos lukemisesta.

Linkki aiemmin kirjoitettuihin osioihin (alunperin Olipa kerran Kirkko...)
Pieksäjäiset
Argumentaatiovirhe

31.05.2020 10:40:54 | 10:57:19
#349002 [+-] Piilota Suosittele

Tower of a God (Far Fetched 16/18)

The first sounds of the last admonishment of our story are the rustle of two pairs of sandals on a steep gravel path. The woman’s questioning voice gets tranquil, measured, but she gets elusive answers with a conciliatory and learned tone. The man gestures towards the sky and his fine embroidered robe flutters with the intensity of his movements and the rising wind.

Similarly attired woman shoves her hands even deeper into the sleeves of her gown and deliberately lags a few steps back after the man apparently getting no answers to her inquiries. The woman, in her thirties, wrinkles her nose, forming the familiar frown of frustration that her husband knows all too well. Bowing her head she ponders that the man’s whims will take her youth, patience having been spent and eaten away already during this crazy voyage.

The man smiles behind his beard and quickly turns his eyes towards the tower at the summit of the hill, glad that he would not have to invent any excuses for a few moments while Helena is sulking. The rising sun created long shadows behind the travelers.

They reach a disheveled village, Dorian, with just a few huts at the base of the hill, its inhabitants just rising for the day’s work.

Especially one was eyeing the man and woman intently from his hiding place on the corner of the stables. His gaze moved from the old man’s body to her younger wife, lingered for a moment, and then crawled up the hill to the sun-framed tower above. He motioned for the others who carried long curved knives at the ready.

“Cicero? The tower looked tall from afar, built on this high hill, but up close its height boggles the mind. It looks like it reaches to the heavens.” Helana said and squinted her eyes standing on a rock trying to see the top of the tower at its base.

“That’s true; it is a marvelous and curious piece of history of my people. Not even very far removed. You wouldn’t believe it but those Siidonian cedar wooden doors with their bronze hasps and iron nails are just a few generations older than us, Well, me at least...”

As he said this Cicero extended his arm and helped his wife down from her vantage point and both of them stepped into deeper shadow of the gateway. The whitish bricks were chiseled smooth and glistened from the morning dew. The door was big and wide enough for two men in full armor to go in side by side; it was adorned with gold and silver. Truly dignified, like a hallowed gate door should.

Cicero was more interested in the alcove wall,”If this truly is the King’s temple tower, as I begin to hope it is. I am seeing the same kind of craftsmanship and measured handiwork like the one I felt as a young boy when I touched the temple’s face before. But in my time all of the stonemasons were building a temple and this could be only one of those journeymen or one of their son’s work, and not a part of the temple we are looking for.”

“How could it be? The temple resides in another land completely and you were witnessing its construction with your very own eyes, albeit just a boy, with your brothers by your side.”

The gold and silver glimmered from the ornate gate in the moist eyes of Cicero when they rise to meet her woman’s eyes.

”Hearkeneth and stab at my heart no longer. I know the location of the temple, and as for the reason that I do not follow my father’s wishes and worship the King, nor the Watcher; I would rather forget gladly.” He said with a quiet voice while moving his attention towards the gate. Helena would have liked to say something to comfort him, maybe take back her words, but she knew his inner workings all too well. Instead she inspected the gate very carefully.

After a moment passed Cicero turns to Helena aghast. “The gold and silver has been inlaid with a pleasing way and skill, but at the place of honor, where its owner’s name was engraved, it has been fouled; turned unrecognizable. Like a sordid rogue has stolen the precious metals.”

“But who would dare perform such an evil deed? Who would be such a vile villain that, as a guest, would violate a temple gate with such nefarious intent?” The very though made Helena shiver.

“Mayhaps not a guest, but an enemy.” said Cicero as he pushed his wrinkled hand on the door. It opened silently. They both entered.

_______________________________________


Copacetic = jees

_____________________

Cell (Far Fetched 17/18)
_________________________

"I can hear her waining. This foresight mantra should not work here..."

The stairs went further up, further and further still. The iron railings carried them impossibly high, to the point that they disappeared beyond view. Details in the silver and gold inlays and reliefs of the banisters were intricate in detail. Cicero climbed the stairs and looked upon the next door landing. It looked the same than the ones they had passed before. It too was opulently ornamented by the smart hands of craftsmen with the same familiar iron studs and bronze hasps.

He looked downwards and saw the vestibule floor in the distance. When they had entered there had been only the stairway. No other way to take but the steps and the gate that they had passed… and the stairs. Reaching the first door they stopped and when Cicero was about to put his hand on the horsehead-knob, Helena said, “It is not very polite to open doors without introducing ourselves properly first. Declare our arrival to the master of the house?”

“You are right of course.”

So Cicero raised his voice and announced himself, the son of Jahat and his wife Helena had come for a visit. They waited for a moment without receiving an answer. Cicero repeated his message and they waited some more. The inside of the tower was cold and the only light came through the small holes in the walls. Helena looked at his attentively listening husband and put her hand on the door handle. At that moment Cicero whispered, “I heard something upstairs, an answer to our call. Let’s go, our host waits!”

They started ascending. Helena let her gaze linger for a moment at the first door’s decorations which had been abused like the ones outside. Probably at the same place that had spelled the owners' name.

Helena passed Cicero on the stairs and pulled him from the sleeve of his cloak. “You might want to call again. I’m beginning to think that this tower is abandoned and you just heard the echo of your own voice.”

“We must be patient, for I am sure that we are at the temple tower. And the one that lives here will receive us with open arms.” Ecstasy shivered over excitedly under the thin veneer of the man’s voice and frosty breath.

Cicero quickened his step and started to climb the stairs two at a time. Helena, being stronger, kept easily at pace with him.

“How is it possible that the towers base is here and not…” She let her voice succumb to a mumble for fear of insulting the man like she had done down at the entryway.

“This is the tower of the King, by my soul I’m sure of it. This tower was and is the tallest in the temple, but separated from its unity!” Cicero sighs almost out of breath.

“We don’t have to open any doors on our way; they are just chambers of the master. When we get upstairs all the answers will envelop us like finest silk.”

After saying this they rushed upstairs on the cedar-stairs filled with hope. Both had their own foreboding inside.



The journey was long, longer than any stairway ought to be. Still they continued their way, even as the sunlight was fading out of the cracks in the walls. Maybe the night was falling or the light was fading for a different reason? He was beginning to have a frightful thirst and his legs were demanding respite. Enthusiasm had got him to forget time and sanity until he’d reach his goal. He slowed his step and turned around to search for Helena. She was already by his side and not even panting. Helena did not seem to be tired at all despite their harrowing climb.

“Wife, do you have anything for me to drink? We have walked many hours and my mouth is parched like desert sand. Do we have anything refreshing, water or wine?”

“We don’t have any provisions, because the trek to the tower was shorter (that is wrong somehow?) than it has now shown itself to be, husband. I am also very thirsty and in need of rest.”

Cicero wiped his face with the back of his hand. Sighing once again he looked up and saw that they were not that far from the summit. Upstairs there was a door at the last landing.

And it was ajar more inviting than any invigorating drink a man’s soul could consume. "Ah! Higher, master waits" thought Cicero.

"What is happening!", Helena said as she followed.

_______________________________________________________


“The opposite of love is not hate, it's indifference. The opposite of art is not ugliness, it's indifference. The opposite of faith is not heresy, it's indifference. And the opposite of life is not death, it's indifference.”

― Elie Wiesel


Unfading Recollection (Far Fetched 18/18)
________________________






Narrator - Cicero

This is a fable that was once told me by a candle-light. I quite vividly remember laying down and feel

31.05.2020 11:21:53 | 22:02:54
#349022 [+-] Piilota Suosittele

Pieksäjäiset
_____

"Kaksi", poika kuiskaa.

"Vasara!" Tom kääntyy rikkoutuneen polvensa varaan ja ojentaa kätensä, molemmat.

Toinen osuu suoraan kohti juoksevaa puukkomiestä kiveksiin; toinen ojentuu kohti poikaa.

Vasara, vasara, vasara...

Poika tempoo vyöltään omansa ja antaa sen Matkamiehen käteen.

Matkamies katsoo hetken alas käteensä, ja tuhahtaa heilauttaessaan pienen muokkausvasaran suoraan vieressään ulisevan miehen korvalliselle.

Se lopettaa ulinansa ja päästää raukean korahduksen kaatuessaan hiekkaan.

Poika haukahtaa pelosta. Tom heittää (hänen) vasaransa kohti viimeistä miestä.

Se tarttuu sen repaleisiin kääreisiin, hukkuu niihin ja se epäröi hetken ja lähtee pinkomaan pakoon.

"Anna Kuninkaan nimeen minun vasarani ensi kerralla poika!", Tom nuhtelee.

Hän nauraa kohti kuita syvältä kurkustaan. Poika miettii vasaransa kohtaloa, mutta antaa naurun kutittaa vatsaansa hieman.

03.06.2020 22:12:46 | 15:09:02
#350155 [+-] Piilota Suosittele

Argumentaatiovirhe
____________________

"Kiitos tuokkosistanne rouva.
Kiitos tuokkasistanne herra.
Kiitos, emme voi ottaa mitään maksua vastaan, antakaa se Hetmannille.
Kiitos, tuokkosistanne herra.
Kiitos, tuokkosistanne herra, saanko kysyä? *murahdus* Olisitteko valmis auttamaan rakennustöissä? *murahdus*
Kiitos, tuokkosistanne herra.
Kiitos, tuokkosistanne rouva..."

Näin se jatkui koko päivän ja poika oli kirjasi jokaiset kasvot mieleensä niin kuin Tom oli sanonut ja myöskin kaikki heidän tuomansa rakennustarpeet.

Osa oli selvästi nöyrtynyt edellisillan esityksen jälkeen ja Tomin Charmia ei ollut peitteleminen hänen kehuessaan kauempaa tullen talollisten rouvien piirteitä ja heidän miehiensä tuomisia. Koska sieltä; kauempaa oltiin kiinnostuneita lehdosta ja sen Kirkon kunnosta.

He muuttivat lähemmäksi kylää.

......

Kirkko oli parempaa sanaa etsien... palasina. Sen salissa eivät kaikuisi Herran laulut. Eivät ilman työtä. Sen sakasti oli täysin susien paskoma pesä. Joka suunnasta aurinkojen hauras valo paistoi väärissä kulmissa. Kummatkaan niistä eivät tavoittaneet alttarin keskustaa.
Toinen torneista seisoi kuitenkin vahvana kuin se olisi valettu eilen.

"Sen riimut ovat moitteettomat.", Matkamies sanoi pojalle ja seuraavana aamuna antoi hänelle uuden tehtävän.

"Kopioi jokainen (näissä) kivissä kirjoitettu merkki tällä hanhensulkakynällä. Kyllä se tarkoittaa ettet saa taivuttaa metallia kanssani viikkoihin poika, mutta tämä on tärkeämpää. Älä mene suljettuihin oviin."

Se ei estänyt poikaa murjottamasta.
Silti hän ei voinut olla nauttimatta kevätauringosta, ja tornin korkeuden sallimasta näköalasta ja sitä ympäröivästä maastosta.
Heidän pieni muurahaiskekonsa. Ja hän sen kuninkaana.

____________________________________

Mutta heidän täytyisi ensin rakentaa perusta.

Työ alkoi loistavasti. Kaukaa tulivat moninaiset ja antoivat aikansa, käsivartensa ja rohkeutensa Matkamiehen käsiin. Lehto alkoi hehkua kuin se olisi saanut uuden mahdollisuuden. Hymyt tulivat helposti ja kun ensimmäinen päärynä kukki kaikki lausuivat rukouksen.

Pojan piirustuslehtiönsä täyttyivät kuvista; lintuja, ihmisten kasvoja, koristekahvoista, salpahaoista, kaarimuurauksen taituruudesta...

"Sinulla on lahja poika. Ja eläväinen mieli. Siitä minä pidän."

Ja hän opetti miten lukkoja avataan. Oikeasti. Pysyvästi. Katsoi silmiin. Kunnes se sattui. Poika nukahti.

____________________________________

Tom itki joskus. Poika tiesi, mutta ei hennonut lohduttaa.

kerran hän oli mennyt kuuntelemaan
Matkamies oli puhunut Kielellä, taikuuden sanoja
ehkä jotakin mitä hän tarvitsi tehdäkseen mitä pitää
hän ei ollut itkenyt silloin


____________________________________

Sitten Sallittu Vasara tuli seurueineen ja lippuineen.

Hienoissa vaunuissaan kylään seuralaistensa kanssa. Ne majoittuivat kylän tavernaan.

Poika näki kuinka Hetmanni suuteli hänen taisteluhansikastaan.
Röyhkeimmät ajoivat naiset koteihinsa.
Ilkeimmät sylkivät kaiken päälle.
Vihaisimmat pieksivät miehet.

Sitten Hetmanni hirtettiin aukiolla.

Vasta sitten Sallittu Vasara nousi sotahevosensa päälle ja nousi lehtoon.
____________________________________

"Työ loppuu nyt. Tähän. Kokonaan."

Sallittu hehkui hieman ja sanoi. "Te olette tarpeettomia. Nämä kivet eivät parane teidän sekaantumisestanne."

Poika katsoi ja näki... jotain outoa. (Vasara oli oli oli...)
sen muodot olivat kuin niiden muutamien miesten joiden kanssa hän tuli
KYLMÄ

"Olette erehtyneet. Joten en näe mitään syytä laskea vasaraani."

14.06.2020 02:32:29 | 02:52:34
#354344 [+-] Piilota Suosittele

Nälkä
_______


Sallittu Vasara murskasi Tomin ohimennen. Astui alas ratsultaan ja otti häntä kaulasta molemmin käsin.

Kuului rusahtava ääni, toinen... viides ja Tomin pää irtosi hänen vartalostaan.

Sen jälkeen se alkoi juomaan hänen vertaan!

Poika juoksi.

"Pysäyttäkää hänet! Hän on hiiltävä! Sieluja hänen ruumiistaan!"

Poika ei pysähtynyt.
Hän nakkasi jokaisen tornin oven kiinni perässään, pirskotti pyhää öljyä, kosketti jokaista riimua...
Ylöspäin.

Ulkopuolella tulimyrsky riemusi ja paloi.

Poika saapui viimeisimpään huoneeseen. Siihen joka oli ollut aina suljettu.

"Avaudu!" hän huusi. Kunnes veri valui kämmenistä. Ja se aukeni.
Lattia oli lämmin, ilma huuruinen.
Mitä hienoimmat salit, utuiset. Parvia joka puolella ja keskellä hienointa huonetta; kuin Kuninkaalle kehrättyä, oli pyöreä koristeellinen aukko josta laskeutui kuunvaloa päivin ja öin.

Poika vaelteli niissä päiviä. Kunnes eksyi takaisin portaikkoon. Työkalut.


Tuli pyysi lupaa.
"Saanko tulla sisään?"

Neuvottelujen aika oli ohi.
Nyt oli vain aikaa.

Ympärillä olevat kylät lakkasivat olemasta, pyyhittynä pois kuin hiekka lasin pinnalta.
Kaiken tämän Poika näki korkealta suojapaikastaan.
Mutta ei ikinä pystynyt vastaamaan Sallitun Vasaran nöyrtyvän ivalliseen katseeseen.

"Tänäänkö? Käsken sisaruksiani lopettamaan heti kun avaat oven..."

Poika keräsi kaiken metallin ja kuunvalossa takoi siitä alasimen. Tämä oli huono enne. Yksi monista.

15.07.2020 09:20:56
#365018 [+-] Piilota Suosittele

Jumalan torni
_______________

Hiki virtaa.

Pojan kasvot ahavoituvat ahjon kuumuudessa. Hänen on täytynyt irrottaa lähes kaikki alempien kerrosten ovet pitääkseen sen hehkuvana. Hien virrat sulattavat hänen kasvoihinsa merkit iäksi. Ovissa on taikuutta. Ne säkenöivät palaessaan päiviä. Niiden riimut kuolevat ja uurtavat uutta.

Terä. Hän karkaisee sen syljellään.

Sallittu Vasara ei enää pyydä. Ovet halkeavat jokaisella lyönnillä, mutta korjaavat itsensä uudelleen.

Poika istuu ylhäällä parvella ja polttaa savuketta jonka paperin hän löysi kuu-aukon salista. Rouheena ovien purua.

Kuu nauraa hänelle. Poika osoittaa takaisin. Sylkäisee kohti portteja ja alhaalla kyteviä liekkejä.

"Minä en selviä tästä."

30.07.2020 05:37:49 | 05:56:48
#369097 [+-] Piilota Suosittele

Hän
_____



Poika saa kaivamansa käytävän valmiiksi.

Torni palaa hänen takanaa, mutta vain sisältä.

Monia nimiä. Monia unia vielä jäljellä.

Hän sulkee ovet jäljessään.

_______________________________

Sallittu Vasara saa hänet kiinni toisena päivänä pienen puron varrelta. Sen hevonen hengittää tulta.

"Mitä helvettiä sinä menit tekemään!"

En vastaa.

Se koettaa kaiken voimansa, paarmat kiertävät pitkin rantaa kuin surisevat vesipyörteet.

Ne purevat.

"Olet minun.", se astuu eteenpäin peittäen meidät polttaviin ja pureviin suudelmiin.
"Aihon sydän. Saat elää" se sanoo toiveikkaasti.

Ei.

Ne alkavat palaa. Hänen tappajaisten sädekehänsä kuolee pojan edessä. Ne palavat ilmaan ja hän nostaa palavan kiven hetkeksi pussista esille.

Se perääntyy.

"Me löydämme sinut vielä." Se nousee hitaasti ratsaille.


Puro virtaa ja Poika nimeää itsensä ensimmäisen kerran.

"Kallus."

Hän heittää veitsen Sallitun Vasaran niskaan. Se yllättää hänet täysin.

_______________________________

Ne juoksevat varjoista, osa puron viereisistä virvatulista.

Ensimmäinen huutaa hammasrivinsä kasvoistaan irti ja puree suoraan Kalluksen kättä.

Kolmas kaataa hänet veteen.

Virran mukaan.
__________________

Kallus nousee pärskähtäen alajuoksulla. Häntä palelee. Pakko saada lämpöä. Kivi johdattaa hänet toiseen maahan.

Katso. Kalluksen jalat polkevat läpi maasta. Hän haluaisi huutaa, mutta kädet eivät saa enää mistään kiinni.

Harmaa lintu katsoo oksalta näytelmää. Sen tarkat silmät näkevät kuinka poika nousee alas.

[ 7 viestiä | ]