Olin vain pelkkä tavallinen kissa tavallisessa naapurustossa. Ihmiset kohtelivat minua yleensä hyvin vaikka eräs osoittikin minua omituisella laitteella josta kuului poksaus jolloin häntäni katkesi. Sain kuitenkin monelta ruokaa sekä juomaa, pakkasilla saatoin päästä sisälle asti lämmittelemään hetkeksi. En ymmärrä mitä tein väärin, mutta kerran minut potkaistiin ulos hirvittävän metelin säestyksellä. Kiitollisena lämmöstä, huolesta sekä muonasta olin sitten vain leikkinyt sisällä olleen pienen otuksen kanssa. Vahingossa innostuin liikaa läpsäyttäessäni sitä eikä se enää noussut ylös. Sätki vain kyljellään, kunnes lopetti liikkumisen. Ihmettelin kovasti tilannetta, sillä sehän oli vain leikkiämme. Pieni ihminen tuli sitten siihen ruveten kirkumaan korviin käyvällä äänellä. Isommat ihmiset tulivat hädissään paikalle, nostivat leikkikaverini syliinsä jolloin sitten potkaisivat minua kipeästi kylkeen. Juoksin ulos enkä uskaltanut enää mennä takaisin. Pelkäsin, että niilläkin olisi sellainen omituinen pitkä laite jonka poksaus käy kipeää.
Makasin sen lopputalven piikikkään otuksen vieressä isossa lehtikasassa. Öisin kävin varovaisesti etsimässä jotain syötävää, mutta yleensä palasin piikkieläimen viereen kovin nälkäisenä. Pysyin kuitenkin hengissä, onnekseni olin oppinut seuraamaan isoja mustia lintuja jotka olivat hyviä löytämään jotain syötävää. Lisäksi jatkuvasti nukkuva ystäväni kuitenkin antoi lämpöä. Päivät menivät toistensa jälkeen. Pikkuhiljaa huomasin, että alkaa tulla hieman lämpimämpää. Tarkenin jo torkahdella muuallakin kuin ystäväni pesässä. Suureksi helpotuksekseni aloin myös silloin tällöin saada saaliikseni pieniä vipeltäjiä jotka heräilivät omista asujaimistoistaan. Osa niistä oli näköjään nukkunut ihan lähellä meidän pesäämme. Kun päivät pitenivät pääsin jälleen kiertelemään maailman toisella laidalla olevia ihmisten asuntoja joissa minua kohdeltiin hyvin. Sain välillä jopa pusseihin pakattua ruokaa, mikä ihmetytti minua suuresti. En ollut koskaan nähnyt moisia pusseja luonnossa, mutta niin vain niissä oli todella hyvää syötävää. Sain jopa silityksiä! Se tuntui todella hyvältä, olin onnellisempi kuin pitkään aikaan.
Eräässä ihmisten asunnossa sitten näin sellaisen samanlaisen pienen eläimen jonka kanssa olin silloin aikaisemmin leikkinyt, joka kääntyi selälleen eikä enää liikkunut. Säikähdin kovasti, että nyt taas potkaistaan tai kuuluu se pelottava ääni laitteesta jonka jälkeen käy pitkään kipeää. Pakenin paikalta haluten vain päästä piikkiystävän pesään turvaan. Juoksin omituisen polun yli jolloin tunsin suuren potkaisun. Silmissäni vilahti vain kirkas valo, mutta en tuntenut kipua. Hetken pyörittyäni jäin makaamaan polun varteen katsellen ylöspäin. Oli vielä melko pimeää, ylhäällä näkyi vielä paljon valkoisia kirkkaita pisteitä. Yksi niistä näytti olevan muita kauniimpi, mutta minua alkoi kovasti väsyttää joten suljin silmäni.
ps. 365 sanaa, joten tää oli seitten osanen jatkokertomus. Ja unohin sen vitun kilonki vielä. No jaa, aina ei voi muistaa kaikkea, anteek.