digimummo
20356
Miksi kaikki on kiellettyä
Tämä on tarina Erkki-Einarista, joka syntyi kaukaisessa maassa.
Erkki-Einari, tuttavallisemmin ihan vain Einari, syntyi monta vuotta
sitten eräässä kaukaisessa eurooppalaisessa maassa
rakastavaan perheeseen johon kuuluivat isä Henrik, äiti Elisabeth
sekä tietenkin Erkki-Einari.
Sinä kauniina päivänä, kun Erkki-Einari syntyi, hänen vanhempansa olivat todella onnellisia.
Heidän kaunis lapsensa oli terve ja Henrik ja Elisabeth olivat erittäin rakastuneita. Mutta mitä
he, eikä kukaan muukaan olisi voinut tietää, oli se, että Erkki-Einari syntyi vihaisena. Einari
kasvoi ja varttui kuten muutkin kylän lapset – leikkien ja telmien, mutta silti Einarissa oli
jotakin erilaista.
Hän ei ollut kuten muut pojat ja tytöt, sillä Einari oli aina vihainen. Kun muut lapset tekivät
hiekkakakkuja, niin Einari polki ne kumoon. Jos muut lapset laskivat mäkeä, Einari pissasi
liukuun ja kaatoi liukumäen. Sen vuoksi muut lapset eivät halunneet leikkiä Einarin kanssa.
Einarin vanhemmat yrittivät opettaa Einarille, että ei ole kilttiä kiusata muita. Mutta Einari ei
uskonut. Einarilla oli tauti, mutta Einari ei välittänyt.
Kun Einari pääsi kouluun, niin kukaan ei halunnut istua Einarin vieressä, koska Einari veti
tyttöjä tukasta ja irvisteli pojille. Kerran Einari myös sanoi opettajalle tosi rumasti ja
opettaja lähetti Einarin kotiin muistilapun kanssa jossa sanottiin, että Einari on ollut tosi
tuhma koulussa. Kotona Einarin isä sekä äiti olivat surullisia, että heidän rakas lapsensa
oli ilkeä kaikille.
Vuodet kuluivat ja lopulta Einarista tuli aikuinen mies, mutta vieläkin hän oli hirmuisen
vihainen. Hänen sisällään kyti ikuinen palo joka kalvoi häntä päivin ja öin. Sen palon nimi
oli viha. Sen sijaan, että Einari olisi tehnyt kuten kuka tahansa muu ja hakenut apua
lääkäriltä, Einari ei tehnyt niin, sillä Einari oli alkanut rakastaa vihaa. Jos joku tyttö ja poika
pitivät toisistaan, niin Einari haukkui heitä tyhmiksi. Ja jos joku oli Einarin kanssa erimieltä,
niin Einari suuttui ihan mahdottomasti ja uhkasi lyödä kaikkia niitä jotka eivät olleet Einarin
kanssa samaa mieltä.
Koska Einarilla ei ollut kavereita, niin hän oli surullinen. Mutta ei siksi, ettei hänellä ollut
kavereita vaan siksi, että nyt hänellä ei enää ollut ketään ketä kiusata. Einari suuttui
entistäkin enemmän: ”Miksi kukaan ei ole minun kaverini? Miksi kaikki muut ovat ihan
tyhmiä?”, Einari mietti.
Koulun jälkeen Einari meni töihin kyläkauppaan apulaiseksi, mutta sai potkut koska Einari
oli kaikille ilkeä. Einari kokeili muitakin ammatteja, mutta sai aina potkut koska oli kaikille
niin hirvittävän ilkeä. Kaupassa Einari kaatoi maidon lattialle, postissa Einari repi kirjeet.
Huussintyhjentäjänä Einari poltti vessan ja varasti kaiken kakan ja levitti sen kylän torille.
Kukaan ei siis tykännyt Einarista. Jopa isä Henrik ja äiti Elisabeth vihasivat Einaria.
Vuosi vuodelta Einarin viha ja katkeruus kasvoivat kasvamistaan ja lopulta hän ei enää
kestänyt kaikkea sitä vihaa, sillä hänellä ei ollut enää mitään keinoa purkaa vihaansa.
Rasvattuaan köyden Einari kuitenkin kuuli radiosta, että kylään
on tullut tärkeä ministeri Einarin maan pääkaupungista. Koska
Einarilla ei ollut mitään parempaa tekemistä, niin hän meni
kuuntelemaan mitä ministerillä oli sanottavanaan.
Kun ministeri oli saanut puhuttua asiansa, kyläläiset nauroivat
hänelle, sillä ministeri oli puhunut ihan höpöjä. Ministerin
mielestä kukaan ei saanut pissata talon vasemmalle sivustalle
eikä lehmiä saanut lypsää tiistaisin. Mutta Einari ei nauranut.
Einari oli nimittäin varsin kiinnostunut ministerin puheista. Ei
siksi, että hän ei halunnut lypsää lehmiä tiistaisin, vaan sen vuoksi, että ministeri halusi
kieltää kaikkia muitakin tekemästä niin!
Einari menikin pettyneen ministerin luokse ja rohkaisi tätä sanoen: ”Minä ymmärrän
haluasi kieltää lehmien lypsämisen tiistaisin ja talon vasemmalle sivustalle pissaamisen,
mutta mielestäni sinä voisit tehdä paljon enemmänkin”. Einari kertoi ministerille, että hänen
mielestään lehmiä ei saisi lypsää ollenkaan, ellei niistä oltu maksettu lypsämisveroa. Ja
silloinkin lypsämisen saisi tehdä vain joku muu kuin lehmän omistaja ja vain parittomina
päivinä parillisina kuukausina.
Ministeri ei ymmärtänyt miksi Einari ehdotti moista. Einari joutuikin siis selventämään
sanojaan: ”Ei lehmien lypsäminen ole mikään ongelma vaan se, että ihmiset saavat lypsää
lehmiä silloin kun haluavat. Minä haluan kiusata kaikkia, koska kiusaaminen on minun
mielestäni mukavaa! Ja mitä enemmän saan kiusata muita, sitä parempi mieli minulle
tulee”. Ministeri ei tiennyt mitä sanoa, mutta lupasi ehdottaa Einaria avustajakseen heti
kun hän pääsisi takaisin pääkaupunkiin.
Meni monta päivää ja yötä ennen kuin kylään saapui sanansaattaja etsien Einaria. Einari
oli kuin olikin valittu ministerin apulaiseksi ja hänelle annettaisiin paljon rahaa siitä työstä.
Einari oli onnellinen ensimmäistä kertaa elämässään ja lähti ilomielin pääkaupunkiin
tapaamaan ministeriä. Perille päästyään hän sanoi kuljettajalle, että hän haluaa kaupungin
parhaimman huoneen sekä kauneimmat vaatteet ja parasta ruokaa mitä on tarjolla.
Kuljettaja oli ihmeissään, mutta ministeri lupasi Einarille kaiken, mitä hän halusi.
Muutaman päivän päästä ministeri tuli Einarin luokse ja kysyi häneltä neuvoa: ”Huomenna
on tärkeä päivä, sillä meidän pitää päättää tärkeitä asioita. Haluaisin kuulla neuvosi siitä,
miten minun pitäisi sanoa”. Einari tuumi hetken ja kertoi ministerille: ”Sinun pitää sanoa,
että veden juomisesta pitää alkaa maksaa veroa”. Ministeri kauhistui ajatukselle ja torui
Einaria.
Tästä Einari suuttui valtavasti ja sanoi ministerille: ”Jos sinä et tee niin kuin minä sanon,
niin minä järjestän sinulle potkut ja sinä joudut lähtemään kaupungista!”. Nyt ministeri
säikähti kovasti ja pyysi Einarilta anteeksi: ”Olen pahoillani, että en ymmärtänyt viisauttasi.
Lupaan tehdä kuten sinä sanot”. Sitten ministeri lähti kotiinsa ja Einari meni pesulle
kultaiseen ammeeseensa. ”Tässä minun on hyvä olla ja vielä paremmalle tuulelle tulen,
kun ihmiset joutuvat maksamaan veden käytöstä. Jokaisen pitää
juoda vettä ja vaikka minä en rahaa tarvitsekaan, niin minua
naurattaa kun ihmiset ovat surullisia!”.
Seuraavana päivänä ministeri ilmoitti, että siitä hetkestä lähtien
kaikkien oli maksettava veden käytöstä, ja jos joku ei pystyisi
maksamaan, niin silloin hän ei saisi vettä. Einari menikin heti
parvekkeelle katsomaan, että mitä mieltä kaupunkilaiset olivat
asiasta. Koko päivän hän kuunteli ihmisten valittelua ja kiroilua typerästä verosta. ”Tämä
on hyvä alku, mutta huomenna ehdotan ministerille vielä typerämpää asiaa”, Einari tuumi.
Heti aamun valjetessa Einari meni ministerin luokse ja sanoi, että ministerin on säädettävä
uusi laki joka kieltää puhumisen P-kirjaimella alkavilla sanoilla. Ministeri oli ihan
ihmeissään: ”Miksi ihmeessä P-kirjaimella alkavat sanat pitäisi kieltää?”. ”Koska minä en
halua enää sanoa mitään mikä alkaisi P-kirjaimella”, Einari vastasi. Ministeri mietti
hetkisen ja sanoi: ”Tuohan on ihan pöhköä, että P-kirjaimella alkavat sanat pitäisi muka
kieltää. Eihän siinä ole mitään järkeä!”.
Einari nousi ylös tuolistaan ja läpsäisi ministeriä poskelle sanoen: ”Sinä ihmispoloinen,
sinä raukka! Sanoit P-kirjaimella alkavan sanan vaikka MINÄ kielsin sinua. Nyt sinun
täytyy maksaa minulle kaksi rahaa, että antaisin sinulle anteeksi. Ja jos et maksa, niin
minä järjestän sinulle pot… irtisanomisen!”, huusi Einari. Ministeri joutui jälleen
myöntymään ja pyysi anteeksi tietämättömyyttään.
Seuraavalla viikolla tuli voimaan laki joka kielsi kaikkia kansalaisia sanomasta P-kirjaimella
alkavia sanoja suuren sakon uhalla. Einari suunnitteli jo seuraavaa kieltolakia kun ministeri
tuli hänen luokseen: ”Einari, rakas ystäväni, minua hirvittää kaikki nämä kieltämiset. Entä
jos ihmiset käyvätkin kapinaan ja me joudumme vankilaan?”. Silloin Einari vastasi:
”Typerys! Ihmiset eivät koskaan tule vastustamaan lakia. Itse asiassa aioin ehdottaa, että
säätäisit lain joka kieltäisi nauramasta suu auki”.
Nyt ministeri suuttui: ”Silläkin uhalla, että minä saisin potkut, niin minä en suostu
kieltämään nauramista. Oli sitten suu auki tai kiinni! Minä en ole käsittänyt yhtään mitään
sinun lakiesi syitä ja nyt minä vaadin, että sinä kerrot syysi minullekin taikka minä syytän
sinua valehtelijaksi”.
Einarille koitti selvä hetki ja, kuin unessa, hän virkkoi: ”Minä en koskaan naura suu auki.
Minä en koskaan sano P-kirjaimella alkavia sanoja. Minä en koskaan lypsä lehmiä tiistaisin
enkä minä koskaan juo vettä. Koska minä en tee näin, niin silloin ei saa kukaan muukaan
tehdä niin. Minä en halua, että kukaan saisi olla iloinen asioista joista minä en tule
iloiseksi”.
Einarin tietämättä ministeri oli pyytänyt muita tärkeitä
ministereitä tulemaan oven taakse kuuntelemaan Einarin
selityksiä. Heti kun Einari oli saanut sanottua sanansa, niin
kaikki muut ministerit tulivat ovesta sisään ja heidän
mukanaan oli vartijoita. Yksi ministereistä sanoi, että ”Einari!
Sinä olet ihan pöhelö ja sinun takiasi kansalaiset ovat
suuttuneet eikä kukaan noudata lakia. Siksi minä määrään,
että sinut pitää pidättää”.
Einari säikähti ja luuli joutuvansa vankilaan, mutta yht’äkkiä vartijat tarttuivatkin
puhuneeseen ministeriin ja totesivat yhteen ääneen: ”Sinä sanoit P-alkuisen sanan ja sen
vuoksi sinut vangitaan ja viedään vankilaan loppuiäksesi!”. Ja silloin puhunutta ministeriä
vietiin. Muut ministerit olivat niin peloissaan, että lupasivat vast’edes noudattaa kaikkia
Einarin antamia ohjeita heti eivätkä he koskaan tulisi kyseenalaistamaan Einarin viisautta.
Tarina on nyt lopussa ja Einari on melkein onnellinen. Vuosien aikana Einari on säätänyt
sellaisia lakeja, että koska kukaan ei saa sanoa P-alkuisia sanoja eikä juoda ilmaista vettä
ja kaikki sanat joissa mainitaan vesi tai P-kirjain ovat kiellettyjä. Ja koska Einari ei ole
koskaan seisonut merenrannalla, niin kukaan muukaan ei saa seistä ja sen vuoksi kaikki,
jotka asuvat meren rannalla, on määrätty jalkojen katkaisuun. Lisäkseen Einari ei koskaan
tykännyt pullasta, niin pullakin on kielletty kahteen kertaan, koska pulla alkaa P-kirjaimella.
Ja kaikki kieltojen rikkojat laitetaan vankilaan ja heitä tullaan kiusaamaan koko elämänsä
ajan. Einarin sairaus on ollut niin vakava, että myös vauvat jotka vasta opettelevat
puhumaan ja tietämättään sanovat jotakin P-kirjaimella alkavan kuuloista sanaa, joutuvat
heti vankilaan.
Erkki-Einari ei kuitenkaan ollut täysin onnellinen, sillä naapurimaissa Einarin kiellot eivät
olleet voimassa. Einarin suureksi onneksi kaikki naapurimaat olivat kuitenkin päättäneet
tehdä yhteistyötä keskenään ja koska Einari oli tärkeä mies kotimaassaan, niin hänet oli
kutsuttu tekemään lakeja jotka koskisivat myös kaikkia naapurimaita. Valitettavasti Einarin
tauti ei koskaan parantunut ja koska sana ”parantua” alkaa P-kirjaimella, niin myös
taudista parantuminen on kiellettyä, koska Einarilla on tauti, mutta Einari ei välitä.
