>>537188
Kiitos paljon :)
Tämä oli jälleen niitä tarinoita, jotka lähtivät hetken mielijohteesta ja syntyivät itsestään. Aloittava ajatus oli kai elämän ollen ongelmanratkaisua jokaisessa hetkessä, kuten vaikka portaita kävellessä; täytyy tietää mihin jalkansa laskee, se on omanlainen ongelma, mutta lopulta kertojen jälkeen siitä tulee autonomista toimintaa, jolloin portaita kulkee edes miettimättä koko asiaa.
Sitten halusin mukaan myös jonkun twistin tämän toteamuksen pohjalta, että mitäpä jos se ongelma kerrotaan, kuin se olisi edelleen jalan laskeminen, mutta aiheutuen ulkopuolisen tekijän toimesta. Ja sitten myös tämä Hitlerin Espoolaisuus hataroiden yhtäläisyyksien kanssa todellisuuteen tuo sellaista kontrastia, josta pidän. Tämä perhedynamiikka, jossa äiti on natsi, vihaten silti toista natsia, koska naapuri, joka on tehnyt homomiehen kanssa lapsen, joka ei jaa samoja rotuihin kohdistuvia aatteita, on pelkästään tilanteen luomaa kontroversaaliutta, missä tarina pakottaa nämä yhteen, eikä niinkään että se olisi jokin itsetarkoitus, vaikkakin se tekee "perinteisestä" Espoo-rivariperheestä värikkäämmän.
Tämä pojan ystävä, tumma virkamies, kertoo kunkin asiaankuuluvan hahmon ajatusmaailmasta, mutta jotta tästä ei tule mitään sankaritarinaa vain tullakseen sankaritarina, niin häntä vihataan aina, mutta siirtäen tämä syyn hänen rodustaan hänen ammattiinsa, jolla tuon sitä vihan yleismaailmallisuutta, että se ei vaadi kohdetta, vaan se on aina jokaisesta lähtöinen oleva tunne, vaikkakin se usein johonkin kohdistuu, mutta ennemmin asiaan kuin kohteeseen, ja myös se, että ominaisuudet eivät voi rajoittaa hahmoa.
Samoiten tässä myös aatteiden lisäksi kritisoidaan uskontoja, ja lopulta näitäkin laajemmin ylipäätänsä järkähtämättömiä mielipiteitä. Mielipiteet ovat perseestä, ja kuten edellämainittukin on mielipide, on se mielestäni perseestä. Mutta samaan aikaan kaikki tarinassa mainittu toteuttaa jollain tapaa luonnollemme ominaista tapaa jäsentää maailmaa, kuten Espoo, Hitler, kirkko ja lähiö, joten asenteemme ja ajatuksemme on kuitenkin pitkälti sitä, miten jäsennämme maailmaa monesti vaistojemme pohjalta.