>>542378
No tottakai otettiin se ittellemme ja sai poikakaverikseen toisen undun. Se.. no, Siipirikoksi me sitä sanottiin, oli vaan semmonen mamselli, että sitä ei lemmenluritukset kiinnostaneet. Sittemmin ku kantauros ja Siipirikon puoliso pääty onnellisemmille siemen syöntien maille niin hommattiin vielä poikaundulaatti niille kaveriksi. Se vanha muori vamppas sen heti. Helevetti sitä hässimistä, poikasia ne ei muistaakseni kuitenkaan enää tehneet. Siinä se Siipirikko sitten aina katteli kateellisena alemmilta orsilta ja lopulta kyllästy siihen nylkyttämiseen. Satuin näkemään ku se kiipes häkin seinää ylemmäs ja pari kertaa nappas nokalla sitä uutta poikaa pyrstöstä ja repi ne irti toisistaan.
No, ei kai siinä, mutta tää uusvanha pariskunta vittuuntu sille siihen malliin, että ne rupes syöksypommittamaan sitä ku haukat konsanaan jalat edellä. Se polonen huuti hoosiannaa ja veti häkin pohjalla siksakkia ku rallikuski ikään. Lopulta se istu hirveässä hädässä huohottaen keskellä lattiaa ja molemmat lentokykyset oli alimmilla orsilla ja heti jos se yritti lähteä nousemaan niin taas kimppuun. Kyllä se oppi kerrasta. Sen jälkeen se polonen vietti loppuelämänsä alaorsilla ku yläorsilla mamma ja gigolo harjotteli poikasten tekemistä. Kai se sai siitä sen verran traumoja, että pelekäs niitä sitten siitä lähtien. Lopulta jäi sitten yksikseen ja sillon piristy tutkiskelemaan ympäristöään. Kovasti se aina yritti lennellä, mutta lattiallehan se aina tipahti tai matalan kaapin taakse. Siiven tynkä oli sitten verellä ja paikkailtiin.
Rakensin sille myös tikkaat joita myöten se pääsi itekkin matalan hyllyn päällä olleeseen häkkiin aina ku tuiskahti maahan. Kyllä se oppi sitä käyttämään. Jos vaikka teki läksyjä tai istuskeli koneella niin kerta jos toinenkin kuulu "glomps" ja kohta alko pienten jalkojen tepsutus ja pian oltiinkin jo taas häkissä. Lentoyrityksiä varten nousi aina häkin päälle, että jos tältä korkeudelta onnistuis. Siltä tosiaan puuttu toisesta siivestä ne pitkät lentosulat niin viistossahan se tuli aina lattialle.
Meillä koirat kyllä mielellään seuras sen touhuja ja katteli hyvin kiinnostuneina, että mitäs tuo sitten tekee lattialla taas tällä kertaa. Heh, se pienempi sekarotunen oli niin kiinnostunut linnuista, että kerran nousi häkkiä vasten ja pisti kuonon pinnoihin kiinni. Helevetillinen huuto kuulu kohta ja meinasin laskia alleni. Joku linnuista oli loikannut sen kohalle häkin reunustaan niin vissiin sitten kynnet tai vaikka nokkakin kävi sen kuonoon. Jatkossa sekin vaan tyyty kattelemaan huoneen toiselta puolelta ja murisi hiljaa, mutta ei koskaan tehnyt mitään pahaa linnuille :D
Mutta se siitä flash-backistä. Nää Manu ja Lucy kyllä harjotteli jo heti ensimmäisenä kesänä poikasten tekoa, tosin vielä ei ollu selvillä, että Lucynkin pitäis nostaa pyrstönsä ylös. Välillä Manun pyrstö puolestaan häntäsuliltaan hankas vaan kierreorren päätyä ja kuvitteli, että tästä se nyt sitten lähtee. Ehkä vielä joku päivä ne saa hiffattua, että minkä osan pitää osua mihinkin osaan, mutta hauskaa nillä kyllä on näyttäny olevan. Tässä ku istuu koneella ja hissuksiin rupeaa kuulumaan sitä "ih-ih-ih-ih-ihitystä" tiedät varmaan ääntelyn, niin saa sitten miettiä että pittäiskö tässä itkiä vai nauraa.
Miten nää muuten sait nymfit poikimaan? Oliko ne koko ajan vaan häkissä, mikä vuodenaika ja sen semmosta? Oishan tuo mahtavaa jos pääsis seuraamaan pikkusten kasvua ja vois siinä vaikka ohimennen yrittää niitä tottumaan käsittelyynkin niin eivät pelkäis ihmisiä niin helekatisti?
Ai niin, ne undulaatit kun sillon kakarana teki poikasia niin hyvin monestihan se pienin niistä sitten menehty. Kerran sitte tarkastin aamusella pöntön ja poimin sieltä kuolleen ja laittoin paperin päälle keittiöön, että kyllä seniorit sen siitä huomaa. Ku tulin kottiin ja kyssyin, että mitä te teitte sille kuolleelle poikaselle niin olivat ihmeissään. Summa summarum, isäukko oli tullu väsyneenä kotiin ja ruvennu täyttämään astianpesukonetta. Siinä astioita kasatessaan ei ollu huomannu sitä kuollutta poikasta ja oli latonu lautaset sen päälle ennen ku pisti koneeseen pyörimään. No sieltähän se raato sitten löytyi. Tuumattiin hirtehisesti, että saipahan ainakin kunnollisen ruumiinpesun ja astiat meni takas uuteen rummutukseen ja tintin raato pääsi kompostiin.
