Kun Valupertti oli nuori ja mahtava, hän pystyi syömään 3 menkkamunkkia yhdellä istumalla. Valupertti söi juuri lounaaksi spermaisen kanaruukun, ja päätti ottaa kahvin kanssa menkkamunkin. Syötyään puolet menkkamunkista valupertin hissipoika meinasi lähteä kohti yläkertaa. Tämä sai Valupertin ajattelemaan.
Tuohon menkkaiseenmunkkiin kiteytyy koko Valupertin elämä. Nuorena ja viriilinä mikään munkki ei ollut Valupertille ylitsepääsemätön este. Ei ollut kyllin korkeaa vuorta kiivettäväksi, eikä liian syvää vakoa kynnettäväksi. Mutta tänä lokakuisena aamuna Valupertti tajusi oman pienuutensa ja kuolevaisuutensa. Ja sen menkkamunkin jäkeen Valupertti ei enää koskaan olisi oma itsensä.