Valitusten aika
_______________
Hän istuu tuolissa jonka kuosissa on kuvia porkkanaa syövistä jäniksistä.
;quot;No niin jatketaanko vaikka siitä mihin jäimme viime kerralla?;quot;, tohtori asettautuu tuoliinsa ymmärtäväinen katse kasvoillaan.
Hän on nuorempi, tuskin kolmeakymmentäkään. Komea, parrakas ja hänellä on rauhoittava ääni.
Aatami katsoo ympärilleen vältelläkseen katsetta. Oikealla on kirjahylly, jonka niteiden selkämyksiä hän ei edes vaivaudu lukemaan. Katse raahautuu yökön ja aniksen vihreän lattian kautta ja sormien lomitse tuolin viereiseen pöytään. Siinä on pyyheliinoja telineessä. Yksi on nostettu kehoittavasti esille. Hän säpsähtää kun mies jatkaa puhettaan. Tohtorin tuoli on lähempänä ovea.
;quot;No mitä sinulle ja Eevalle kuuluu?;quot; se yrittää aloittaa kepeästi.
;quot;Unista tuli totta.;quot; Aatami sanoo ja katsoo tohtoria suoraan silmiin. ;quot;Menimme vessaan yhdessä.;quot;
Pieni kulmien kurtistus joka tarkoittaa että tohtori kirjoitti juuri jotakin potilastiedostoon istukkeellaan. Hänen katseensa sanoo: ;quot;Jatka toki.;quot;
;quot;Ja sen jälkeen joka kerta kun kävelen uuteen huoneeseen se ei ole se jonne olen menossa. Vaan ihan jokin toinen paikka. Oli sattumusten summa että olen edes täällä. Mikä päivä nyt on ja mikä kellonaika?;quot;
Tohtori nyökäyttää päätään. ;quot;4:18, 16. Huhtikuuta vuonna 201. tai vuosi 2216 Jeesuksen laskemuksen mukaan.
;quot;Mitä minulla on päälläni?;quot;
;quot;Te olette alasti ja veren peitossa.;quot; Tohtori siirtää painoa toiselle jalalleen, sille joka on lähempänä ovea. Se oli painanut hätäkatkaisinta heti kun Aatami oli tullut sisään. ;quot;Voit laskea veitsen. Tämä on turvallinen paikka.;quot; se jatkaa.
Aatami räjähtää raikuvaan nauruun noustessaan. Kyyneleet pesevät verta pois kasvoilta, kun hän astelee kahdella harppauksella tohtorin luokse ja työntää veitsenterän sen kurkulle.
;quot;Vartiat ovat oven ulkopuolella.;quot;
Sen katseessa on jotain tuttua, jotain jota Aatami ei oikein enää... muista. Se on pelkoa, anomista.
;quot;Minulla on...;quot;
;quot;Hiljaa!;quot; Aatami lopettaa työntämästä vasta kun terä tarrautuu luuhun. Hän päästää irti veitsestä ja kävelee ovelle avaten sen vasemmalla kädellään saranapuolelta ulospäin.
Panssaroidut miehet tähtäävät häntä aseillaan. Aatami piirtää ovenkarmiin kynnellään piirin samalla kun nuo ihmisnuket huutavat hänelle.
;quot;Maahan! Tai ammumme!;quot;
Aatami katsoo naista silmiin: ;quot;Tehkää niin kuin laki sallii, minä menen takaisin vessaan.;quot; Hän maiskauttaa kyynärän mittaista kieltään vahvistaakseen sanomaansa ja astuu niitä kohti.
Suuliekit säkenöivät samalla kun Aatami astuu pimeään huoneeseen. Se on kylmä ja kostea. Kaakelit polttavat hänen paljasta ihoaan.
Aatami laskeutuu nelinkontin. Kärpäset surraavat vieläkin lyhdyn ympärillä. Odottaen. Hän ymmärtää niiden tarinan.
;quot;Mitä olet tuonut minulle tällä kertaa?;quot;, sanoo Diakoni varjoista hänen takaansa.
Aatami laskeutuu vatsalleen ja alkaa purra väristen omaa peukaloaan.
;quot;Vain itseni.;quot;
;quot;Muttet vain...;quot;, kylmin ääni jatkaa ja Aatamin selän takana varjo laskeutuu hänen reisiensä päälle ja alkaa nuolla häntä puhtaaksi.
_______________________________________________
Rats (Wheel ?/?)
Six years had gone by after the cleansing.
In that time the walls of the Northern Wheel had fallen and the once safe habitat had been reduced to pitiful bands of survivalist barely held together by a memory of the bad days turned unbearable.
Central control had been reduced to 5% efficiency. They'd only send patrols to search for survivors. Any unit operations during the day were worse than suicide, techs could hold only limited environmental control for even during night sorties. Everyone that perished beyond the Apex Bulwark came back as an abomination throwing itself against the defenses, chanting the truth of the Hell-Deacon. Rest was silence, toil and maintenance of the last auto-factory. It was running overtime by the order of Central and when they finally wouldn't be able to repair it, then that would be it.
The weather outside the Wheel was worsening by the season and after much talk and preparation it was decided that an exodus was the only viable option in lieu of slow death. A large stockpile would be gathered and fortified within the Southern Spoke walls.
Patrik was the leader of the last strike-squad; it's mission to demolish the autofac so nothing would be left to the enemy. He was one of the elite cyber-enhanced, but many of the implants had lost their power with the Centrals inability to produce the necessary bio-chems that the wet/hardware required for maximum efficiency.
;quot;Explosives in place.;quot; chattered the tight-beam. Patrik gave the thumbs up and send a burst-message back. ;quot;Blow it up.;quot;
As he looked down from the control deck marveling at the explosions, two things happened in unison. Their exit vehicle, hover-APC, was struck by a high energy lance; torn to shreds and the communication desk came to life. It was the freezing voice of the Hell-Deacon.
;quot;Oh please do stay. Your little ploy has been discovered and you've been caught en passant. There are bigger rats in (and between) the walls than you.;quot; end transmission.
_______________________
The next day parcels of meat were left outside the fortifications.