Keskikaljan nostattama valtava nostalgian tunne pyyhkäisi koko mielen lävitse niin voimakkaasti, että taidan lähteä katsomaan mitä tapahtuu synnyinseuduilla...
Tarkoituksena (taas) oli olla koko viikonloppu ihan vissylinjalla, mutta kaverit oli eilen niin hyviä neuvottelijoita, että kyllä sitä taas köyhän janoisen selkäranka notkahti (taas)... Noh, tulipahan ainakin kehuttua paikallista baariyrittäjää siitä valinnasta, että teinidiskohelvetti ja karaokeosasto ovat nykyään erillään. Hyvä meno, Topi S. ja Kari T. soi kovasti ja kaikki nautti. Valomerkin jälkeen siirryttiinkin sitten toiseen (sana varsinaisessa merkityksessä) baariin, ja kyllähän sielläkin hienosti humaltui, mutta... sanalla sanoen absurdia. Helvetti mitenkä äkäisiä väkiviinan voitelemat ihmiset osaa olla toisilleen ja vielä loppujen lopuksi melko mitättömistä syistä. Tunti itsensä välillä kuin joksikin terapeutiksi, vaikken nyt varsinaisesti mikään voittaja ole itsekään :D
Melkein 30 vuoden lievästi sanottuna laiskan etsinnän jälkeen se sitten viimein löytyi. Nimittäin serkuilla oli joskus aikanaan ysärillä sellainen joku (ei ilmeisesti kovinkaan kallis) Yamaha-merkkinen syntikka. Eli Yamaha PSR-12. Mitä sitten? No sitä sitten, että se kuulostaa ihan samalta kuin ne kaikki 80-/90-luvun legendaariset pelit mitä tuli peliteltyä samalla äänikortilla melkein vuodesta '95 2005 vuoteen asti. OPL. Kuitenkin, tämä selittää (ehkä lähes) kaiken tuon ainakin 8 vuotta jatkuneen pervession noita Jeesuksen aikaisia Yamahan-äänilaitteita kohtaan. Pitää tehdä vielä tarkempia tutkimuksia onko kyseessä tarkalleen ottaen OPL2 (YM3812, hyvä) vai OPL3 (YMF262, paras). Ei välttämättä tosin tänään. Voisi melkein jo aistia sen kiinnostuksen kihinän, kun laittais jo nyt puhelua soimaan semisti sammaltaen aamutuimaan :D
Lueskelin kymmenisen vuotta sitten neloskanavalta luotettavalta taholta, että Japaniassa sienien käyttö huimaustarkoituksiin muuttui laittomaksi vasta 2000-luvulle siirtyessä. No, joopa joo... Sittemmin rupesin miettimään, että ilmanko sieltä on tullut ainakin viimeiset 20 vuotta sellaista soopaa. Maken järki. Kunnon vanhan kunnon taiteilijat ei saa tarpeeksi inspiroiviva aineita tarpeeksi helposti, niin ne lähtee helevettihin sieltä animetehtaalta. Tilalle tukee koko elämänsä pelkkää animea kuutiokomerossa katsoneita ja elämää kokemattomia soijapoikia. Eivät ole ehtineet edes mato-ongella käydä kesällä kertaakaan helevetti. Miyazaki oli oikeassa.
Sisäistin vasta nyt sellaisen ajatuksen, että etenkin medioiden osalta edellisvuoden (yhtään henkseleistä paikuttelematta niin ehkä parhaimmat, tällä tunnuksella) omatkin plussat hävisivät suoraan bittiavaruuteen... Kai tästä nyt pitäisi joku korvaus saada?
Aikansa kun takoo Youtuben hakulootaan oikeita termejä, niin viimein löytyi oikein nousevan auringon maasta suorastaan sukulaissielu. Nimittäin puolisen vuotta sitten perustettu kanava, mihin on ladattu vain ja ainoastaan Touhou-musiikkia vanhan kunnon, kunnon vanhan Sound Blaster 16-äänikortin soittamana (koko soundatrackiä kuuntelemattomille 50:28 on muuten sitten se kohokohta) Tekisi mieli lähettää tuolle kanavan perustajalle oikein sydämelliset kiitokset, mutta ne on nuo kuuriimut niin perhanan vaikeita tällaiselle eurooppalaisiin kieliin juurtuneelle... Helevettiäkö niillä pittää olla kolmet eri "aakkoset"...
Jaahas, niin se vaan tämäkin sivustopahanen porskuttaa taas eteenpäin entistä... entisempänä... Helvetti, olisi kyllä joutanut samoilla vauhdeilla palautumaan jonnekin 2019 paikkeille. Silloin oli kunnollista.
Sain vähän aikaa sitten polkupyörän. Enovainaan kolmivaihteinen Helkama Kulkuri, vuosimallia... oletettavasti jotain Kekkosen aikaa kalsarinsinisestä värityksestä ja tekstien tyylistä päätellen. En ole moisia härveleitä käyttänyt varmaan ainakaan 20 vuoteen, joten yllätin jopa itseni, että pysyin mokomalla munamankelilla edes pystyssä.
Ironista sinänsä, että vaikka sitä on ajokortin saamisen jälkeen (ja varsinkin sitä ennen) ajanut lähestulkoon yksinomaan vanhoilla saksalaisilla autoilla hitaasti ja rauhallisesti, niin siltikin sitä tarpeeksi kaljoittuessaan eksyy kuuntelemaan jotain vahvasti japanialaisiin autoihin liittyvää luisuttelumusiikkia. Joko sitä kuuntelee vain siksi, että koko genre on aikamoista huvittavaa meemisoopaa tai sitten jossain mielen perukoilla uinuu joku ihmeen valloilleen pääsemätön vauhtipirulainen jota tekee mieli härnätä.
Sääli sinänsä, että @Jimbo lähti luolastosta niin aikaisin pois. Olisin nimittäin muutama vuosi sitten selvinneiden faktojen valossa voinut ottaa eräästä väittelystä revanssin ja ollut pragmaattisesti ajatellen oikeassa. Kyse ei ollut edes mamuista tai mistään muustakaan politiikkasoopasta.
Viimeaikoina tuntunut, että parilla kympillä kirpparilta ostetulla nahkasohvalla nukkuu paremmin kuin yli puolella tonnilla uutena ostetussa jenkkisängyssä. Ilmankos jälkimmäinen olikin aikoinaan tarjouksessa...
Havahduin siihen, että huomasin kadottaneeni ainakin kokonaisen vuorokauden ja n. laatikollisen keskiolutta. Olen erittäin suurella todennäköisyydellä ollut koko tuon ajan kotona yksinäni istuksimassa sohvalla tietokoneen äärellä, mutta silti tuntuu, että olisin käynyt jossain. Tai vaihtoehtoisesti joku muu olisi käynyt täällä. Perin merkillistä. Ehkä jos valvon toiset 24 tuntia putkeen, niin tiedän missä/milloin olen ja mistä on kysymys...
Olin aikaisemmin vankasti sitä mieltä, että "Terminator" on duologia. Ei ole muita, kuin ne kaksi elokuvaa. Nyt kun uskaltautui katsomaan kolmoseen asti, niin tuntuu, että kaikki ensimmäisen elokuvan jälkeen on kuin itsensä parodiaa. Ykkönen on kiistaton klassikko, vaikka loppupuolen erikoisefektit nykyään pistävätkin aika pahasti silmään. Aikanaan valkokankaalta katsottuna varmasti uskottavampi. Kakkonen on toimintaelokuvana yhtä hyvä kuin muistinkin, mutta jatko-osana ykkösen tunnelmaan verrattuna tosi huono. Turhan paljon tahallista(kin) huumoria. Silti hyviä teemoja, vaikka täysin eri genre. Toivoisi melkein vaan samat hyvät efektit ykköseenkin. Näyttäisi niin hyvältä, ettei jatko-osia olisi ikinä tarvinnut tehdäkään. Kolmosen... katsoin lähinnä läpällä. Siinä oli kaunis (ja Arskaankin vahvempi) naisrobotti, jolla oli itsestään laajentuvat tissit. Räjähdyksiä. Ihmiset käyttivät vielä kunnon (rumpujen päristelyn päätyttyä torille) palikka-Nokiaa. Niin, ja edellisten elokuvien touhulla ei ollut mitään merkitystä (enempi haittaa vaan), koska melkein kaikki kuolee kuitenkin.
Ei ole sitten teini-iän tullut hirveästi telkkaria saati elokuvia (ainakaan ulkomaalaisia) katseltua, mutta eksyin viikolla intterin netin uumenissa jollekin hämärälle sivustolle josta pääsi näppärästi katselemaan maksutta ja kirjautumatta lähestulkoon mitä vain vuosikymmenten varrelta. Verestin aluksi muistoja muutamalla lapsuuden kasari- ja ysärielokuvalla, ja kerrankin kokonaan katsottu Blade Runner johdatti jatko-osansa ansiosta varovasti 2010-luvun puolellekin. Mutta palatakseni noihin vanhoihin kuviin, niin enpä uskonut miten erilainen tunnelma niissä on aikuisiällä katsottuna. Muistelin, että esimerkiksi ensimmäinenkin RoboCop oli vain jokin scifi-action-rymistely, mutta se on kuitenkin loppujen lopuksi aika tunteita ja ajatuksia herättävä elokuva. Valehtelisin, jos väittäisin ettei silmät kostuneet edes vähän Murphyn tutkiessa hylättyä kotiaan.
Pienestäkin määrästä viinan perkelettä on viimeaikoina tullut jopa aikaisempaan verrattuna niin tavattoman paha mieli, että jos nyt vain pysyttelisikin pelkästään muutamassa keppanassa. Pääsee joviaaliin, muttei sentään ihan holtittomaan olotilaan.
Muuten. Muuan eräs suurelle yleisölle "ZUN"-nimellä esiintynyt japanilainen keksi aikoinaan ysärillä ruveta tekemään "PC-98"-nimiselle härvelille joitain kumman pelejä, joissa ilmeisesti väistellään milloin milläkin lentävällä piirrostyttösellä jotain ammuksia ja mitä lie. Niille oli kai joku nimikin, mutta... Itse peleistä viis, mutta miten helvetissä se japskin kutale osasi tehdä pitkän aikaa tuollaistakin autismia välttelevänkin ihmisen korvaan noin hyvin uppoutuvaa musiikkia? Jokin "Bad Apple!!" C64 remix tuli ihan vahingossa jutkutuuban autotoiston kautta tunti sitten ja se on nyt soinut loopilla suurinpiirtein siitä asti. Tässä on itseasiassa tyylikäs vireokin (Varoituksena tottumatomalle; kuulostaa melkoiselta korvaraiskaukselta, SID-piiri saa kyytiä)
Vaikka sainkin (taas vaihteeksi) jonkinlaisen weeaboo-tartunnan, en siltikään ymmärrä kyllä vieläkään miten kummassa mokoma on saanut ympärilleen niin laajan ja pitkäikäisen fanikannan. Iso osa faneista ei ilmeisesti ole edes pelannut yhtäkään peliä koko sarjasta. Kerrassaan merkillistä, kami-sama vieköön...