Rekisteröitynyt 15.10.2017 19:05:42
Nähty 568 päivää sitten
Sukupuoli Mies
Viestejä 861
Tageja annettu 15
Vierailuja 2 713
Medioita 8
Medioiden näyttökerrat 2 618
Plussia 128
Saavutuksia Ei ole
+   26.03.2020 23:39:53    
Meillä oli tehtävänanto eräällä kurssilla, että pitäisi kirjoittaa joko runo, lyriikkaa, tarina, tai piirtää sarjakuva. Näistä valitsin tarinan kirjoittamisen, tehtävänannon mukaisesti noin A4-mittaisen. Järin tolkullista tai mielekästä juonenpunontaa en siihen raamiin äkkiseltään osannut laatia, mutta kunhan nyt jotain edes rustasin.

(ei vielä palautettu, huomioita vastaanotetaan)

Perkele asuu meillä

Koulussa toverit eivät uskoneet kun kerroin että Perkele asuu meillä. Opettaja löi minua kepillään ja kielsi valehtelemasta toruva ilme kasvoillaan. Sen perään hän päätti että on parempi jos en puhuisi koko olennosta muutenkaan. Tapahtuneen jälkeen tiedustelin äidiltä, että eikö sitten jokaisen luona istu tuvan nurkassa rumaa, ikävää otusta. Äiti kertoi että ei niitä ollut kuin tuo yksi, ja se asuisi nyt meidän luona. En pian enää kysellyt asiasta, sillä asianlaitaan tottui. Niin oli vain sattunut meille käymään.

Päivä kantoi raahaten iltaan ja jatkoi siitä vielä myöhäiseen yöhön ennen kuin eno ja Perkele paukkasivat tupaan turvat tuhannen täynnä. Perkele paukoi päätänsä pitkin karmeja kolmatta metriä yltävällä olemuksellaan. Enokin oli pitkä mieheksi, mutta siten että mahtui vielä alta karmien ilman päänsärkyä. He istuivat keittönpöydässä särpien Perkeleen pirtuja ja lauloivat rumia pilkkalauluja aina aamunkajoon, kunnes eno sammui keittiön pöytään ja Perkele kömpi lattialautojen alle. Eno ei ollut koskaan onnellinen, mutta hän oli usein humalassa, ja hänestä se oli riittävän lähelle onnea, jotta siihen saattoi tyytyä paremman puutteessa. Niin hän kertoi aina juodessaan.

Aamun raukeus oli hiljainen, jota rikkoi vain astioiden kolke tiskivedessä, enon tukahtunut kuorsaus otsa kiinni pöydässä ja Perkeleen levoton rapina lattian alla. Äiti kuivasi astioita ja oli pahoillaan. Sitä hän joutui olemaan usein, eikä oikein edes tiennyt, että kenen puolesta. Välillä äiti saattoi purskahtaa ilman näkyvää syytä itkemään, jolloin Perkele saattoi yrittää lohduttaa häntä sillä lempeydellä mitä häneltä löytyi. Valitettavasti jo hänen korulauseensa olivat silkkaa rihkamaa, sellaista mistä saa ihottumaa. Silloin äiti saattoi alkaa itkeä vuolaammin tai lopettaa tyystin ollessaan liian järkyttynyt edes itkemään. Itse tein lähtöä kouluun. Hyräilin erästä Vanhalta kehnolta oppimaani laulua pakatessani laukkua. Äiti valmisteli uutta tiskivettä ja kielsi laulamasta niitä koulussa. Tovereiden korvat tulisivat vuotamaan verta, hän perusteli. Ymmärsinhän minä, ei muiden nurkissa asunut pahasuisia paholaisia.

Eno heräili puoleenpäivään. Hän antoi katseensa väsyä sateiseen maisemaan ryystäen aina liian laihaa tai liian vahvaa kahvia. Vikaa siinä kuitenkin aina oli. Hän totesi, kuten niin usein tapasi todeta, että tällaisina päivinä ei kannattaisi muuta kuin käpertyä perseeseensä talvehtimaan. Perkele hirnahti hillitysti ilmaisulle sanomalehden takaa tuvan nurkasta, jossa hän tapasi aina viettää aikaansa silloin kun ei ollut oikaissut sokkelin väliin. Äiti oli selvittänyt minulle erään kerran asiasta tiedustellessani, että Perkele ei muka nukkuisi koskaan. En ollut uskonut ja kurkistin eräänä yönä lattialaudan alle. Perkele tuijotti minua loimuavat silmät selällään laudan välistä. Painoin laudan paikoilleen ja menin takaisin sänkyyn. Näin sinä yönä unta hyönteisistä. Hän jäi meille asumaan varsin varhaisessa vaiheessa elämääni. Siitäkin äiti oli aina niin pahoillaan.

Pimeä lankesi jälleen varhain, kuten se näinä aikoina tapasi tehdä. Äiti tiskasi ja vannoi enolle ja Perkeleelle että valaisi nuo iänkurjat kipsiin ja upottaisi mereen. Perkele nauroi ajatukselle vetäessään lautaa perässään paikoilleen, kömpiessään takaisin lattian alle, sillä hän oli asunut vuosisatoja Bermudan kolmiossa, kunnes oli vaeltanut Mariaanien hautaan hakemaan omaa rauhaa. Äiti tiuskaisi että enoon se kuitenkin tepsisi, ja meriltä takaisin kotiin palattuaan asentaisi vinyylilattian. Silloin Perkele vakavoitui ja ymmärsi kerrankin olla hiljaa.

Saapui talvi. Eno käpertyi itseensä talviunille, vain hänen karvainen perseensä maaten sohvan nurkassa, josta äiti siirsi sen pian yläkaappiin odottamaan kevättä. Perkeleen nauru rämisi hervottomana lattian alta sen pyyhkiessä kyyneliä silmistään kun se ajattelikaan enoa yläkaapissa, itse jäätyneenä kiinni routivaan kamaraan. Äiti tiskasi, valmistautuen talveen. Ensilumi peitti maan ja minä hiljennyin.
26.03.2020 23:59:36
#322833 [+-] Piilota Suosittele

"Eno ei ollut koskaan onnellinen, mutta hän oli usein humalassa, ja hänestä se oli riittävän lähelle onnea, jotta siihen saattoi tyytyä paremman puutteessa."

Luin ja hienoksi totesin. Hienoksi tarinaksi kerrassaan.

27.03.2020 00:03:31
#322835 [+1] Piilota Suosittele

Ai vitu, hetkeen en ole kajonnut setteihisi silmilläni tahi sielullani mutta jälleen niistä jotain sain, enemmän kuin hörähdyksiä.. samaistumisia.. ehkä meilläkin asui aikoinaan perkele.. mutten vain tätä koskaan huomioinut.. kiitos ystävä hyvä. ;__;

27.03.2020 01:27:43
#322869 [+-] Piilota Suosittele

>>322833
Minä kiitän ja kommenttiasi korkealle arvostan.

>>322835
Näistä perkeleistä, mitäpä näistä. Vaan ymmärrämpä hyvinkin, vaan en mitenkään väheksyen tahtoen ilmoille tuonut; enemmänkin, tälläinen on perkele toistensa tuvissa. Teidän perkeleenne, sitä kesyttämään en itseäni rohkene.

>>322837
Jotakuinkin näillä aatoksilla olen itsekin tuhon työhön suhtautunut :D

>>322846
Ja vielä kun viiraksi, niin johtahan mieltänsä kahtia jaetaan!

27.03.2020 01:48:20
#322881 [+1] Piilota Suosittele

>>322869
Nyt menin naurumakkaralle. :D

Söin sen jälkeen voileivän. Siinä oli myös pippurikinkkua ja emmental-merkkistä juustoa.
Sitten en jaksanut enää keksiä lisää sanoja kun pitää varmaan kohta mennä paskalle. :D

27.03.2020 02:12:28 | 02:14:21
#322889 [+1] Piilota Suosittele

No en minä perkele vieköön oo mikkään ammattilainen, mutta muutaman ehotuksen kuitenki sain pohittavaksi. Tuo oli itte asiassa hyvinki tyypillinen 1900-luvun alkakupuolen kirjotus joita nykyään näkkee kirijastoissa ja joita luetutettaan viattomilla ihimissaatanoilla ihan kiusallaan. Semmosen vinkin tietenki voisin vielä antaa, että tee mahollisimman irstaita ja tarkkoja kuvvauksia, niin eivät ennää jatkossa laita kirjottelemaan liirumlaarumia. Tiiä vaikka kurssikaveritki kattois sua vähän uuella tavalla. Varsinki jos kertosit siitä, miten Perkeleen ihoa korvaavassa pinnassa oli eräänlaisia verisuoniksi laskettavia kanavia jotka sykkivät täynnä Perkeleen komeiden ja valtavien kivesten tuottamaa siemennestettä. Ja siitä, miten se neste tunkeutu jopa kyynelkanavien kautta pitkin poskia joilla siittiöt sitten muodosti saatanallisia kuvioita. Tai jottain siihen suuntaan. Kuten sanottua, en oo mikkään ammattilainen.

"ja kielsi valehtelemasta toruva ilme kasvoillaan" -> "ja toruva ilme kasvoillaan kielsi valehtelemasta"
"He istuivat keittönpöydässä särpien" -> "Keittiön pöydässä istuessaan he särppivät"
"Eno ei ollut koskaan onnellinen, mutta hän oli usein humalassa, ja hänestä se oli riittävä" -> "Eno humalassa ollessaan mainitsi toisinaan, että ...."
"tiedustellessani, että Perkele ei muka nukkuisi" -> ".. että se/Se ei muka nukkuisi"
"Näin sinä yönä unta hyönteisistä" -> tuohon vois laittaa vaikka jotain pientä kuvausta hyönteisistä vaikkapa "hyönteisistä, niistä kuusijalkaisista olennoista jotka ryömivät elämässään eteenpäin ikuisen nälän ajamina"
"Siitäkin äiti oli aina niin pahoillaan" -> "aina kovin pahoillaan"
"kuten se näinä aikoina tapasi tehdä" -> "niinä aikoina" jos on puhe menneestä

27.03.2020 02:50:35
#322901 [+-] Piilota Suosittele

>>322881
Ja paskallensa hänen täytyi, kaiken hänen pippurikinkkunsa, emmental-juustonsa, ja tuon yltäkylläistävänsä naurumakkaransa. Pasko maukkaasti naurumakkaraiseni prinssini :D

27.03.2020 19:30:30
#323266 [+-] Piilota Suosittele

>>322904

No äläs ny, täsähän alakaa ihan kaikki posket punottaa, perkele. Ei vaan huomannu omalla kohalla sen, että jos suinki vaan on aikaa ja viittimistä niin luen omia kirjotuksia (en tietenkään täällä) kerran tai pariki ja tullee muuteltua sanamuotoja ehkä vähän ymmärrettävämpään malliin. Itelle ku se juttu mitä selittää on ihan selevää pässin lihhaa, mutta jotenki se vaan on vaikia laittaa mielikuvat sannoiksi siten, että muukki tajuais kupletin juonen. Ja nyt tätä kirjottaessa vasta tajusin, että miksi kansakoulussa ne vittumaiset äikän opet aina toitotti, että lukekaa se oma kirjotuksenne ainaki kertaalleen. ... ei ne ehkä ollukkaan ihan idiootteja. Mutta se siitä.

>>322969
And you, my beloved wanker, are a höpönassukka :3

29.03.2020 03:05:37
#324034 [+-] Piilota Suosittele

>>323266
Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat. Toki nämä tekstit tulee luettua muutamaan otteeseen, ja tehtyä viilauksia ennen kuin julkaisee, mutta monesti kun ei löydä enää mitään niin rikkonaista, niin tulee annettua nämä yleisölle. Ja olen kyllä iloinen vastaanottamaan kaiken palautteen, sikäli kun omalle tekstilleen tulee pian hyvin sokeaksi, eikä siitä osaa enää erottaa edes ilmeisiä asiavirheitä tai seikkapuutoksia, juurikin tuon tähden että "Itelle ku se juttu mitä selittää on ihan selevää pässin lihhaa".

29.03.2020 03:36:10
#324041 [+1] Piilota Suosittele

>>324034
Enkä missään tappauksessa yrittäny olla ilikiänä tai pätevänä vaan ihan rehtisti yritin jakkaa sitä vähhää ymmärrystäni yhtään mistään. Helevetin hienua, että jaksat ja viittit kirjotella ja laittaa niitä meijjän muijjenki iloksi. Se viittaus siihen 1900-luvun alun kirjotukseen oli muuten se, että kerran kursseilla joutuin lukkeen jonku kirijasen niin valakkasin tietenki lyhkäsimmän mahollisen. En muista ennää sen nimiä, mutta se käytännössä kattoen se kerto siitä, miten kotikylän petäjät oli palijon parempia ku muualla kasvavat koivut. Oli siinä vissiin jonkulainen juonen tynkäkin, että joku vanaha äijä meni naimisiin naapurin likan kanssa ja muuttivat sitte koko konkkaronkka toiseen pitäjään. Siellä sitten se gubbe tajus, että likka oli pamahtanu paksuksi jollekki rengille, niin se meni järven rantaan käveleskelemään, sai jonku taudin ja sitten kuoli. Mutta ne kotipitäjän pajukot oli palijo parempia ku lähikuppilan limsapillit. Niitä puita piti ihan kuvvailla sivutolokulla, että siis sitä mää siinä meinasin jotenki tai silleesti vissiin. Niin niin, niin että siis kannattannee välttää semmosta Tolkkienin tyyppistä turhasta höpöttämistä ku kertoo tarinoita. Ohan se tavallaan komiaa ku joku viittii tuhulata sivutolokulla tarinaa siihen, että miten sen leppäkertun selekäpanssari oliki niin jumalattoman kaunis, mutta lukijat ei ehkä semmosta hirviästi arvosta ku asian vois kuitata sitenki ku "Siinä oli nätti leppäkerttukin".

01.04.2020 09:13:48
#325710 [+-] Piilota Suosittele

>>324041
Kuulostaa kyllä hyvältä kirjalta :D

Ja en tosiaan ole parhaimmillani kuvailemaan maisemia tai meininkiä sen enempää ko mitä on sitten tarinan kannalta jotenkin ehdottoman olennaista, mutta yleensä tarinan idea kulkee muualla kuin miljöössä, ja siksikin että yksinkertaiset, pienet ja koruttomat tilat jostain syystä viehättää. Toki jaaritteleva ja loputtomiinkuvailevakin teksti varmaan lähtisi, mutta ei sellasta jaksais enää kukaan lukea :D

Ja kiitos vielä palautteesta :)

[ 18 viestiä | ]