Rekisteröitynyt 15.10.2017 19:05:42
Nähty 6 päivää sitten
Sukupuoli Mies
Viestejä 861
Tageja annettu 15
Vierailuja 2 715
Medioita 8
Medioiden näyttökerrat 2 660
Plussia 128
Saavutuksia Ei ole
[ Profiili | Mediat | Syötteet ]
+   03.07.2019 07:53:38    
Uudelleenjulkaisu Naurunappulan kaatumisen jäljiltä. Antakaa kommenteissa ymmärtää, mikäli tämänmoiset vanhat sepustukset nappaa tai ei. Tässä kertomus kärpästen pelosta.

KÄRPÄSTEN PELKO

Laulelin onneni aiheita radiosta kantautuvan mainosmusiikin tahtiin. Sää suosi sisällä oloa ja tuore kahvi väsynyttä, mitä saattoi nauttia vailla kiirettä mihinkään. “Oi auvoa”, saatoin vain todeta itsekseni. Ja niin kuin sitä kai riittämiin olikin jo jatkunut, koki autuas hetkeni juoksupakoisen päätöksen surinan kantautuessa yli sulosäveleisen vihellelmäni. Kärpänen, tuo siivekäs perkele. Se katseli minua seinältä, lähes katon rajasta suunnitellen julmuuksiaan. Kuinka häijysti hän saattoikaan mulkoilla samalla eturaajojaan yhteen hieroen. “Helvettiläinen, hengiltäkö se minut mielii?”, tein pohdintojani samalla seuraten pahaluontoista rauhankarkottajaa, arvaamaton kun saattoi olla liikkeissään. Ei ole kärpäseen luottaminen, se on hyvä pitää mielessä.

Oli kulunut sen kolme tuntia, mutta kärpänen ei ollut liikahtanut vähääkään. Toisinaan se saattoi pysähtyä kokonaan, mutta ennemmin tai myöhemmin se jatkoi taas epäilemättä ilkeiden juonien punomista. Kauanko tätä kauhuntäytteistä piinaa tulisikaan kestämään, saatoin vain arvailla. Päiväni uhkasi valua turhien joukkoon, kunnes kärpänen viimein irrotti otteensa seinästä.

“Tämäkö on lyhyen elämäni katkera päätös, nytkö se minut viimein päästäisi pahasta?”, kävi ajatukseni kärpäsen suristessa pitkin huonetta. Vaikka elämäni olikin lohduttoman sisältököyhää halvan draaman ja maksuttoman aikuisviihteen sekavanmakuista melskaa keskinkertaisilla irtovitseillä höystettynä, oli sillä minulle tunnearvoa, joten olisin mielelläni vielä pitänyt sen. Kenties kärpänen kuuli ajatukseni ja löysi uuden paikan kattovalaisimesta. Huokaisin helpotuksesta; vielä ei olisi aikani. Antoiko kärpänen minulle aikaa armosta vaiko tyydyttääkseen sadistisia tarpeitaan katsellessaan minun kärsimystäni.

Pakokauhu piteli mieltäni ja vilkuilin hermostuneesti ympärilleni. Lattialla käveli muurahainen, millä asialla lienikään, mutta se vaikutti tärkeältä. Ajattelin pyytää muurahaiselta apua, jos se saisi puhuttua järkeä kärpäselle. Muurahainen pysähtyi kiireistään huolimatta. Se seisoi alhaalla lattianrajassa yhtä hievahtamatta pidellen kiinni maton pielestä kuin kärpänen valaisimessa ylhäällä. “Minä pyydän, päästä minut pinteestä, muurahainen”, anelin tietäen, että muurahainen totta tosiaan oli älykäs sanoissaan siinä missä kärpänen perso kauniille sanoille. Hetken kuluttua kärpänen lennähti ulos raollaan olevasta ikkunasta ja muurahainen jatkoi matkaansa maton reunaa pitkin muurahaisia asioitaan toimittamaan.
Kello kertoi myöhäistä aikaa ja aurinko antoi viimeistä valoaan. Suljin ikkunan, nakkasin siivun leipää lattialle ja kävin nukkumaan.

VERTA, PASKAA ; KAUNIITA SANOJA

Heräsin keittiön pöydän alta. Päivän ensimmäinen näky oli siivu leipää. Nousin ylös, täytin myös itselleni siivun ja ryhdyin lataamaan kahvinkeitintä. Riittävästi vettä ja sopivasti liikaa kahvia, se oli toimiva resepti aamun ehtoja tahdittamaan. Kaadoin varttilitran vetoisen aamukahvikuppini puolilleen. Juoma-avun kylkeen oli painettu jotain vitsikästä, ja vaikka en muistanut mitä, en ollut kyllin utelias palauttaakseni sitä mieleeni astian kyljen vilkaisun liian vaivalloiseksi katsoen.

Olohuoneesta kuului rysähdys. Otin pitkiä askelia huoneen suulle, missä minua odotti näky, jonka olisin saattanut mielelläni jättää väliin; keskellä olohuoneen lattiaa makasi minun näköinen hahmo hurmeen lainehtiessa riittoisasti ympärillään. Kahvikuppi aamukahveineen ja sittemmin unohtuneen kevyen huumorin kera kirposivat otteestani aiheuttaen lisää sotkua olohuoneen parketille. Kärpänen surisi raadon ympärillä. Tätäkö hän siis oli suunnitellut? Mutta miten hän oli päässyt sisään? “Voi perseenreikä!”, älähdin tajutessani jättäneeni olohuoneen toisen ikkunan illalla raolleen. Kärpänen oli silminnähden raivoissaan kiertäessään vainaata, enkä tiennyt mitä tehdä.

Vain muurahainen olisi osannut lepytellä kärpästä kauniilla sanoillaan, joista liitävä saatana ei saattanut saada kyllikseen. Mutta muurahainen oli keittiön leivissä, joten minun olisi selvittävä tilanteesta omin lahjoin. Mutisin kärpäselle maireita, mutta se ei ottanut laantuakseen, vaikka hetkittäin jäikin maistelemaan imelää kertomaani, kun taas toisina ruhosta vieläkin, vaikkakin jo kitsaasti, vuotavaa verta. Olin taipunut jo liiaksi ikävänsaattajan edessä, oli aika lopettaa perseennuoleminen ja tarttua päivän lehteen. Kärpänen taisi aavistaa suunnitelmani ja lähti seuraamaan minua eteisen ovelle. Paskoin housuun kauhusta, pian huomatakseni väittämäni valheellisuuden ollessani pukeutunut pelkkään kylpytakkiin. Päivän pääotsikko sai uutta väriä: “Kaupunginjohto toteaa...”, ja perään kasa tuoretta höyryävää paskaa. Kärpänen lensi kohti, joten hädissäni hyppäsin sivuun lyöden pääni lehtikoriin, mutta se lienee pieni hinta hengen säilymisestä, minkä maksoin mielelläni. Yllättäen kärpänen oli kiinnostuneempi ulosteestani kuin minusta. Miten helppo saalis se olisikaan ollut tuossa paskan äärellä, mutta asunto oli riittävän sotkuinen jo entuudestaan, joten jätin lätkäisemättä. Muurahainen oli saanut kummatkin leivät syötyä. “Jumalauta, kummatkin leivät”, ajattelin hämmentyneenä, vaikka muistelinkin, että muurahaiset kykenivät syömään moninkertaisen määrän kokoonsa nähden tai jotain sellaista. Muurahainen meni jauhamaan paskaa kärpäsen kanssa. Eikö muurahainenkaan saanut koskaan kyllikseen?

Kärpäsen ja muurahaisen viihtyessä eteisessä päätin hakea uuden kupillisen kahvia, tällä kertaa päiväkahvikuppiini, joka oli edeltäjäänsä vakavasävyisempi sisältäen vain jonkun jo aikapäiviä sitten konkurssiin ajautuneen yrityksen logon. Istuin olohuoneen sohvalle ja käynnistin television. Näin aikaisin arkipäivinä sieltä ei tullut muuta kuin ostoskanavaa. Siellä kaupiteltiin monin ylistävin adjektiivein hyönteiskarkoitinta. Innostuin jo luullessani ongelmieni olevan historiaa, kunnes tajusin, että laite herättäisi muurahaisenkin muuttohalut, ja kuinka saattaisin tehdä sen sille kaiken sen jälkeen mitä se oli vuokseni tehnyt? En kuinkaan, oli ensihetken mieleni, mutta toisaalta, oliko se vain niin, että kaikella on hintansa? Ainakin karkoittimella oli; kymmenesosaa vailla kahdeksaakymppiä. Eihän minulla olisi varaa moiseen. Ajattelin, ettei sillä ollut väliä, eikä se ollut syy, miksi jätin luurin nostamatta, vaan se, etten olisi voinut ajaa muurahaista pois. Annoin uutistenlukijan toivottaa päivänjatkot loppuun ennen kuin suljin kuvan. Laskin kaukosäätimen viereeni käsinojalle ja käänsin katseen edessäni lattialla retkottavaan itseni näköiseen ruumiiseen. Itseni näköinen ruumis avasi silmänsä ammolleen, kuitenkin muuten pysyen liikkumattomana. Pohdin, olinko kenties menettänyt vähänkin mielenterveyteni. Ruumis huudahti hilpeään sävyyn minun olevan hullu moisia pohtiessani ja konttasi eteiseen. Nousin sohvalta sotkien sukkani vereen, jota oli jo runsas vana myös olohuoneesta eteiseen. Tilanne uhkasi äityä perin kiusalliseksi. Suljin olohuoneen toisen ikkunan ja kävin nukkumaan. Kuinka pelkäsinkään tuota veren, paskan ja kauniiden sanojen himoista kärpästä.

SIELUTON TAIVAS

Hetken luonnetta määritteli siunaamaton sees. Ei syytä itkeä, ei syytä nauraa, kaikkialla piti hiljaista, kuin kaikkeuden viimeinen olevaisuus olisi pyyhkäissyt eilisen myötä ohi ja nyt kaikki, eli mikään, piirteli äärettömän tyhjyyden läsnäoloa. Vain sieluttoman taivaan hiljaiset hauraat, vapaa pahoista aikeista, vapaa kauniista lauseista, vapaa leivistä, itseni näköisistä sekä kärpäsistä. Saattoihan tästä vaikka pitää, sain päätelmäni päätökseen. Juuri kun luulin asioiden olevan parhain päin, rikkoi vaimea surina kaiken tyhjyyden reunamia. Avasin silmäni. Kärpänen tuli vaatimaan lisää kehuja ja paskaa. Kärpänen ei lähtisi ennen kuin saisi mitä halusi, josko lähtisi sittenkään. En kestäisi kärpästä enää päivääkään, joten minun oli taivuttava ja jätettävä kotini. Nousin siivilleni ja surisin ulos olohuoneen kolmannesta ikkunasta, vapauteen, sieluttomaan taivaaseen.
03.07.2019 09:24:28
#221235 [+-] Piilota Suosittele

Mielelläänhän näitä lukee, melkein yhtä hyviä ku Slayjerin tekstit :D
Ootko aatellu kirjaa kirjoittaa vai ajattelitko vaan jatkaa helmien heittelemistä sioille?

03.07.2019 16:23:07
#221403 [+-] Piilota Suosittele

Kiitos palautteesta, ja yrittänen näitä sitten huomaamattomasti ripotella virtaan, jotta eivät ole sitten liiaksi heidän tiellään, jotka nauttivat mielummin "vitun homot"-päivityksistä ilman turhia keskeytyksiä :D

>>221235
Onhan se kirja monesti mielessä pyörinyt, vaan pitäisi ensin saada riittävästi materiaalia kasaan, ja se materiaali pitäisi viimeistellä sitten julkaisukuntoon, joten ei ehken ihan hetkeen vielä, mutta olisihan se hienoa jossain välissä päästä julkaisemaan jorinakokoelma :D

[ 6 viestiä | ]