Rekisteröitynyt 15.10.2017 19:05:42
Nähty 6 päivää sitten
Sukupuoli Mies
Viestejä 861
Tageja annettu 15
Vierailuja 2 715
Medioita 8
Medioiden näyttökerrat 2 660
Plussia 128
Saavutuksia Ei ole
[ Profiili | Mediat | Syötteet ]
+   13.06.2019 02:31:28    
Ostinpa kerran sian säkissä. Hyvä sika ja kelpo säkki, hyvät kaupat, ryöstö, kuten puhuvat tuolla parempain maailmassa. Avasin possun vatsan kautta ja nyljin nahkat päältä. Lihat laitoin uuniin kuin jouluna ainakin. Maksan vaihdoin omaani ja muun söin. Nahkasta tein viitan itselleni. Se puki ylleni kuin luonnonsuoli. Tunsin olevani jotain suurempaa uuden viittani alla. Tunsin paremmuutta, paremmuutta muita kohtaan. Viittani otti pilkat vastaan kuin panssari luodin. Olinhan minä nahkani luonut, mutta en koskaan vielä tällä tavalla. Tunsin löytäneeni paikkani maailmassa, mutta sen ei ollut tarjoaman helpointa pestiä. Minun tulisi suojella niitä, joita kohtaan tehdään väärin. Olla heidän suoja, joiden päälle heitetään pahaa oloa kuin lokaa. Palvella heitä, jotka palveluksiani eniten tarvitsivat. Tai eniten niistä tarjoaisivat. Olin löytänyt kohtaloni. Tästä iään minut tulkoon tuntemana Siannahkaviittana, parempiosaisten parantajana, kaiken saaneiden kantajana.

Oli sateinen yö, päivystin näitä katuja paraatipaikalta, valomerkittömän kulmakuppilan terassilla. Kaupunki saisi nukkua yönsä rauhassa. Uransa ehtoota nauttiva arpinen happo makasi luottotiedottomana keskellä katua vailla mitään kosketusta todellisuuteen vieden niin suurta pinta-alaa kuin tuolla ulottuvuudella oli mahdollista. Juttua kerrottiin että hän suostui nielemään pikkurahaa kunhan sai sitten pitää ne, eikä toisaalta monet niitä olisi takaisin pyytäneetkään. Lieneekö siitä lempinimensä “Pajatso”. Minulla ei ollut mitään syytä puuttua tilanteeseen, sikäli että hän ei ollut nuori eikä nainen. Otin toisen pitkän huikan vielä kun juoma oli jäähtynyttä. Seurueessa hääräili tämä vanha ralli, joka oli tökkinyt itseään kuin masokistinen voodoo-nukke, kertoen aina samaa tarinaa, kuinka hänen asunnollaan käyneet huumekoirat virkosivat koomasta vasta viime viikolla. Ne olivat vironneet vasta viime viikolla koomasta jo viimeiset kolme vuotta, mutta minä rakastan halpoja valheita, sellaisia joista kertoja ei itsekään enää muista tai edes välitä. Valheet ovat rakentaneet tämän maailman, ilman niitä jeesustelisimme edelleen luolissamme kyräilemässä väärintekojamme. Kertokaa, jos olen väärässä, mutta valheet ovat tuoneet meidät tänne, missä nyt olemme.

Kuulin naisen huudon kadulta, ja sikäli kun rahat ja piikki jokaiseen joka olisi talousvajettani pystynyt paikkamaan, oli loppu, nostin perseeni terassin jakkaralta ja legenda kertoo että näkivät vain siannahkaviitan vilahtavan kun olin jo poissa. Juoksin porttikonkiin vain hieman verta piereskellässäni alushousuihini ja otin heti tilanteen hallintaan. Mies väitti heidän olevan pariskunta, mutta kummasti humaltunut käsi ei löytänyt avaimelle reikää alaovesta. Hieman kauempaa kuului jälleen huutoa, tällä kertaa kovemmin, mutta en minäkään joka paikkaan repeä. Tämänhetkinen tilanne oli selvä yritys maata väkisin tämä viaton neito, vaan sitä en tulisi sallimaan, en niin perkeleessä kuin nimeni on Siannahkaviitta. Kaappasin neidon pedon kynsistä viittani suojiin ja juoksin kadun yli kaupungin puiston nurmelle. Tämä irstailia juoksi perässä murhankiilto silmissään, ja vasta silloin ymmärsin millaisessa vaarassa neito oli. Juoksin neito harteillani vanhan kaupunginteatterin takaa, oikaisten kadun yli ja vieden hänet entisen juna-aseman pihaan. Hän oli järkytyksestä taantunut, mikä hänelle suotakoon, tuollaisen roiston pinteessä heikompikin antaisi itsensä pyörtyä. Kannoin neidon läheiseen pusikkoon ja otin palkkioni.

Sikavaistoni kuuli sireenit ja uudelle asemalle pysähtyvän junan jarrut. Hyvä on, virkavalta hoidelkoot moisen kuonan, armo oikeudesta, kuten sanovat, minun oli hypättävä junaan, minua tarvittaisiin pian taas muualla.
[ 5 viestiä | ]