>>600534
Mää mussutan majavaa pari kertaa viikossa, mutta se onkin sitten jo semmosta hommaa, että saan maksun siitä. Mustekalaa oon vissiin joskus joutunu ohimennen maistamaan samoin kuin, hyh, simpukkaa (siis ei sitä kivaa). Kerran oon vissiin jotakin helevetin karhusäilykettä maistanu. Maistu ihan paskalle. Hirvillä puolestaan on niin iso vittu, että se tuntuu sille kuin heiluttelisi patonkia messuhallissa. Ja liha on niin saatanan kuivaa, että vaikka lihapullatkin hajoaa suussa jauhoksi. Poro sen puolestaan on kyllä hyvää ja maukasta. Varsinki savustettuna. Samoin myös hevosen kylmäsavupaisti on maittavaa.
Lintua oon vissiin kerran kohteliaisuussyistä krapulassa maistanu, mutta ei muistikuvia itte mausta. Kuivaa se kyllä oli. Savukalakkuna muuten on hyvvää kylymänä. Kengurua muuten sai joskus aikonaan Prismoista, mutta ei ne pakastealtaan kalikat varmaan maistu kovinkaan ihmeellisille. Ehkä erikoisin mitä oon syöny on ihiminen, kirjaimellisesti. Ihan kuten kaikki muutkin joilla on suu. Huulista rohtuu palasia ja suun sisäpinnalta irtoaa soluja jatkuvalla syötöllä. Joskus hampaat haluais kuitenki isomman köntin niin keksivät purasta poskesta tai huulesta. Ei kiva.
Hákarl vois olla kyllä mielenkiintonen makuelämys. Haggista, tai muita sisuskaluja (maksaa lukuunottamatta) - ei kiitos. Muistan vieläkin kuinka isäpappa keitteli poron munuaisia ja ties mitä suolenpätkiä keittiössä ja se haju tuli seuraavan kerran vastaan ku löysin marjareissulla muutaman viikon kadoksissa olleen dementikon. Samoten muuten raaka kala aiheuttaa kakomista. Vieläki muistaa miten pikku-diginä toin kotiin affenia ja kun niitä ruvettiin perkkaamaan niin suolet heilu menemään ja sydämet sykki vaikka olin jo tunteja sitten vääntäny kaloilta niskat poikki. Lipeäkala ei muuten maistu oikeastaan miltään. Haisee kyllä. Siihen pitää laittaa valkokastike (hihi) ja maustepippuria, mutta ei se muuten kyllä maistu pahvia kummosemmalle.
Mummovainaa muuten aikonaan teki velipoikiensa kanssa talolainaa maksaakseen pitkän aikaa lipeäkalaa. Kalat tilattiin kuivattuna Norjan lapista ja sitten niiden kellarissa niitä lillutettiin eri vahvusissa lipeäseoksissa. Se oli niin kuulusaa, että pelekän sukunimen perusteella ties ihmiset vaatia torilla ja jopa kaupoissa mummin tekemää lipeäkalaa. Ku talolaina oli maksettu niin mummi lopetti. Sen juopporetkuveljet yritti jatkaa vielä, mutta eihän ne sitä osanneet tehä ilman, että joku ois niille koko ajan sanonu, että miten sitä tehdään. Ku olivat koko ajan päissään. No ne yritykset loppuikin sitten lyhyeen.
Vuosia myöhemmin sitten kerran joku hieno rouva oli ängenny ovelle mölisemään, että kuinka te kehtaatte myydä näin ala-arvoista lipeäkalaa, kun ennen olette aina tehneet priimaa. Mummo oli ihmeissään ja sano, että ei hän oo tehny lipeäkalaa enää vuosiin, että mistä nyt on kyse. Oli kuulemma ostanu jostaki marketista nimen omaan mummon nimellä myytynä. No sehän paineli markettiin ja siellä sitä tosiaan oli myytävänä. Kysy sitten myyjältä, että onko tämä varmasti sen kuuluisan kalantekijän lipeäkalaa koska sillä on niin hyvä maine? "On on, nimenomaan Hänen tekemäänsä!! :D". Nauru loppu lyhyeen ku mummi sano, että hän ei oo tehny sitä enää vuosiin. Ei vieny asiaa sentään käräjille, mutta sen jälkeen ei enää sen nimellä kusetettu asiakkaita missään.
