Rekisteröidy
Perustaja sonja

Anonyymius

Omavalintainen

Medioita voi lisätä

Moderaattorit

Perustettu 30.06.2017 14:38:24 Jäseniä 2135 Vierailuja 603 Ketjuja 56 Viestejä 1589 Medioita 7

Ilmoituksia ja keskustelua sivustosta

Tyhmä-Antero

2019-11-02 03:29:42
Aavesärky

Mies seisoi tihkusateessa ja odotti, kuten me kaikki. Sillä oli valkoinen keppi, mutta ei laseja. Silmät näyttivät harmailta, eivätkä ne juuri liikkuneet. Joku oli joskus sanonut, että sokeat eivät näe mustaa. He eivät näe mitään. Kun katsoo eteensä, mitä näkee takanaan?

Se odotti valojen äänimerkkiä ja rynnisti suojatielle väkijoukon keskellä. Olin takana. En voinut muutakaan. Sokea johdatti läpi ihmismassan.

Sitten se yllättäen kaatui. Valkoinen keppi taittui ja napsahti poikki. Sillä tuli ruhje kämmeneen ja hetken aikaa se istui hämmentyneenä kostealla asfaltilla. Autojen valot suodattuivat hämärtyvässä illassa ohi kulkevien ihmisten jalkojen välistä ja valaisivat harmaita silmiä.

Tartuin kainaloihin ja yritin nostaa ylös, mutta se sanoi, että nousee itse. Se nousi kömpelösti ja hapuili keppiään. Nostin ja ojensin sen.

"Se on poikki.", sanoin tuskastuneena. Olisin vain halunnut jatkaa.

Se tunnusteli keppiä ja murahti.

"Voin auttaa.". En tiennyt mistä sana tulivat. Olinko minä sanonut ne? Halusin vain poistua paikalta.

Hetken aikaa se mietti ja liikautti sitten vasenta kättään. Tartuin siihen, mutta se ravisti ja sanoi: "Ojenna kätesi".

Annoin käteni ja se asetti omansa sen ympärille. "Olen menossa kirjastoon."

Mietin hetken. Kävelymatkaa oli vähintään kilometri.

Otin askeleen ja se seurasi vierellä. Otin toisen. Se oli kuin pieni lapsi, joka hakee turvaa. Tarkasti se tunnusteli liikkeitäni ja otti askeleen aina kun minäkin otin. Suojatie jäi taakse, ihmisä tuli vastaan ja takaa tuli joku joka halusi ohi. Kahteen terassituoliin törmättyämme ymmärsin, että minun pitää kertoa esteistä.

"Kohta on edessä pieni työmaa.", sanoin. Otin vaistomaisesti toisella kädelläni kiinni kauhtuneesta popliinitakin hihasta ja samalla miehen käsi irtosi.

"Mitä nyt?", se kysyi.

Tuijotin järkyttyneenä raajaa. Hiha oli irronnut mukana ja olkapäässä oli ammottava haava. Muutama veripisara vieri sen takille ja lähti rynnistämään kohti taskua.

"Käsi, se...". Vastustin valtavaa tarvetta juosta.

"Miksi päästit irti? En minä pysty kävelemään yksin. Minä tarvitsen apua."

Tuijotin kättä ja haavaa. Ihmiset ohittivat ja jotain selkeästi harmitti, että olimme tiellä.

"Minä... minä...", änkytin. Nostin raajaa ja koetin sovittaa sitä takaisin paikalleen. Lisää veripisaroita tihkui takille.

"Tule toiselle puolelle!"

"Mitä minä teen tälle?", kysyin ja nostin raajan miehen kasvojen eteen.

"Jos et ole huomannut, niin minä olen sokea", mies sanoi kärsimättömästi.

Vaihdoin puolta ja mietin hetken, sitten työnsin raajan reppuuni. Se jäi sojottamaan osittan ulkopuolelle. Ojensin jälleen käteni ja se tarttui siihen.

En pystynyt ajettelemaan muuta kuin repusta sojottavaa raajaa. Joka askeleella tuntui kuin se olisi vilkuttanut ohikulkijoille. Mies törmäili ja murahti jokaisesta osumasta. Sääri kopsahti pysäköityyn polkupyörään, varpaat osuivat istutukseen, jonkun kauppakassi osui polveen.

"Minulla on löysät nivelet", mies sanoin ja samalla oikea jalka tipahti keskelle katua. Huusin tahtomattani ja se säikähti. "Mitä nyt?", se kysyi hämmentyneenä. Takana hihnassa tempova koira haisteli jäsentä hetken, nosti koipeaan ja virtsasi irtoraajalle.

"Lopeta!", huusin ja poimin raajan ylös. Lahje oli irronnut jalan mukana ja valtava punainen avohaava tiputteli harvakseltaan pisaroita lätäkköön. Koiran omistaja tuijoitti närkästyneenä.

Katsoin miestä ja katsoin jalkaa. Suljin silmäni ja odotin. Mies horjui edelleen edessäni yhdellä jalalla tasapainoillen.

"Minä en tiedä mitä minä teen.", sanoin epätoivoisena.

"Minä olen menossa kirjastoon", mies murahti, horjui ja hapuli kädellään. Nostin jalan kainalooni ja annoin miehen tarttua käteeni. Sitten se alkoi hyppiä yhdellä jalalla eteenpäin. Vauhti oli nyt hidastunut. Jokainen loikka otti oman aikansa, mutta enää ei tarvinnut huolehtia törmäilystä.

Jalka alkoi painaa. Pyysin miestä pysähtymään ja kuuliaisesti se lopetti loikkimisen. Ohjasin sen Alepan seinustalle ja sanoin, että tulen kohta takaisin. Mietin hetken mitä tekisin jalalle ja asettelin varovasti miehen vierelle. Se jäi nojaamaan seinää vasten kuin unohtunut sateenvarjo.

Ostin isoimman kassin jonka löysin. Se oli niitä kestokasseja, joihin pystyi ahtamaan valtavan määrän tavaraa. Astuin ulos ja kirkaisin. Mies istui maassa ja molempien jalkojen paikalla oli nyt vain verta tihkuva punainen läikkä. Oikea käsi makasi maassa miehen vierellä ja kosteaan haavaan oli tarttunut kellertävä koivunlehti.

Palasin tuulikaappiin. Pallea alkoi supistella voimakkaasti. Hengitys muuttui pinnalliseksi ja hätäiseksi. Hetken aikaa näkyi tähtiä. Nojasin lasioviin ja yiritin koota itseäni. Jos vain lähden juoksemaan? Niin kovaa kuin pääsen. Tunne oli voimakas. Nielin sen takaisin. Lasiovien läpi näkyi kuinka seinälle aseteltu jalka kaatui käden viereen. Missä on toinen jalka?

Astuin ulos ja sanoin värisevällä äänellä: "Hetki pieni.". Nostin toisenkin käden ja laitoin sen reppuun. Jalan laitoin kassiin ja kun nostin miestä ylös löysin kadonneen vasemman jalan. Se oli popliinitakin liepeiden alla. Nostin jalan kassiin ja katselin hetken seinän vierustalla nojaavaa torsoa. Ihmiset ohittivat meitä tasaisena massana. Jokaisella oli omat tarpeensa ja päämääränsä. Jokainen halusi päästä jonnekkin ja jokaisella oli elämä jonka matkaa hän teki.

Otin popliinitakin rinnuksista kiinni ja nostin miehen kuin perunasäkin kassiin jalkojen päälle.

"Varovasti", mies murahti. Asettelin hatun ruskeille hiuksille ja kysyin onko hänellä hyvä olla? Mies vastasi, että oli.

Kassi oli liian iso kannettavaksi. Ainoa vaihtoehto oli vetää sitä.

Matka kirjastoon kesti noin tunnin. Liuskaa ei ollut, joten nostin miehen raaja kerrallaan rappuset ylös. Ylhäällä pakkasin kaiken jälleen kassiin ja vedin torson jäsenineen tiskille.

"Anteeksi.", sanoin. Ei reaktiota.

"Anteeksi!", ei vieläkään mitään.

"ANTEEKSI!", karjaisin. Lähimpänä tiskiä seissyt nainen hätkähti ja kääntyi. Hänellä oli kynä kädessään, mutta ei mitään johon olisi sillä kirjoittanut.

"Niin?", nainen sanoi ja katsahti ensin minua ja sitten kassia lattialla.

En tiennyt mitä vastata. Käännyin kassi puoleen ja kiedoin käteni torson ympärille. Mies ähkäsi ja pää tipahti takaisin kassiin. Pieni suihku tirskahti torson kaulasta. Seisoin hetken ja tuijotin naista. Sitten laskin päättömän vartalon alas ja nostin pään tiskille.

"Hän tarvitsee palvelua", sanoin. Minulla ei ollut aavistustakaan mitä.

"'Aavesärky ja sen hoito' varattuna", pää vastasi.

Virkailija vilkaisi tiskillä nököttävää päätä ja katsoi sitten minuun. "Onko sillä kirjastokortti?"

Jokin sisälläni nousi ylös ja löi rintaansa. Tuijoitin mitään sanomatta takaisin.

Virkailija pohti hetken, kääntyi pään puoleen ja kysyi uudelleen: "Onko teillä kirjastokortti?"

Hetken aikaa oli hiljaista. Sitten hätkähdin ja kaivoin miehen povitaskusta lompakon. Kirjastokortti oli luottokorttitaskussa. Ojensin sen naiselle.

Nainen kääntyi ja poistui.

"Kiitos avusta. Selviän nyt itse.", pää sanoi.

Vilkaisin lattialla olevaa kassia ja tyhjensin repusta molemmat kädet siihen.

"Oletteko varma?"

Mies murahti.

Ulkona sade oli lakannut.

[ 12 viestiä | ]